Lahden Ristinkirkossa muistettiin huumeisiin kuolleita – "Lapsen menettäminen on maailmankaikkeuden kauhein asia" 12.11.2021 21:15
Naapuri vaatii narkomaanien tukipisteelle lähtöpasseja Lahden Paavolassa: "Kukaan ei ole osoittanut jonkun toisen ihmisen takapihaa", vastaa Jelppiä pyörittävän yhdistyksen puheenjohtaja – kuuntele podcast 14.10.2021 9:50
Kansainvälinen rikostuomioistuin alkaa tutkia Filippiinien huumesotaa – ICC selvittää, tapettiinko jopa kymmeniä tuhansia siviilejä 15.9.2021 18:59
Alaikäiset käyvät myös tavallisilta vaikuttavilla somealustoilla huumekauppaa, kiinnitä huomiota tiettyjen symbolien käyttöön – etenkin nuorten tyttöjen huumeidenkäyttö on kasvanut 24.6.2021 22:58
Kesä ja höllentyvät rajoitukset saavat nuoret lähtemään tien päälle – Oikea aika puhua nuorten kanssa päihteistä liikenteessä on nyt, muistuttaa EHYT ry 24.5.2021 12:02
Pääkirjoitus | Lahdessa huumeongelma on säilynyt vaikeana – ratkaisu on lopulta korvien välissä 22.5.2021 6:00
Jätevesistä tutkittavien huumeiden käyttömäärät ovat kolminkertaistuneet vuodesta 2012 18.5.2021 3:03
"Kadulla on ollut paljon väkeä, ja he ovat huonokuntoisempia kuin yleensä" – Korona-arki pahensi päihdeongelmia osalla ihmisistä 13.5.2021 20:00
Erikoinen idea asunnottomuuden poistamiseksi nostatti myrskyn: "Jo lähtökohtaisesti alentava ajatus" 4.5.2021 11:19
"Erillislaki toisi kannabiksen suurkuluttajat Helsinkiin koko Suomesta ja ulkomailta" – idea laillistamiskokeilusta ei ota tuulta alleen 23.4.2021 10:24
Näppis | Lienee jokaisen oma asia, mitä viihteekseen harrastaa, kunhan ei vahingoita muita 21.4.2021 10:40
Jonttu, 34, käytti amfetamiinia ensimmäisen kerran lapsena – tulee ensi kesänä tutuksi Helsingin metron matkustajille: "Uskomme, että läsnäolomme tuo turvallisuutta" 15.4.2021 8:06
"Jäädytin viikkorahat, soittelin kavereiden vanhemmat, itkin, huusin, raivosin, eikä millään ollut merkitystä" – Tällaista on vanhempien elämä, kun oma lapsi käyttää huumeita 5.4.2021 5:00
Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on saattanut vähentyä – juomisen riskit tunnetaan nyt aiempaa paremmin 28.3.2021 15:59
Ehdokkaalta | Lahden pahenevaan huumeongelmaan täytyy käydä käsiksi – rahaa on, jos tahtoa löytyy 27.3.2021 11:35
Urheilu-ura vaihtui huumehelvettiin: "Lopetin tuttavien kuolemien laskemisen viidenkymmenen kohdalla" 12.1.2021 10:34
Uudenvuoden hätäpuheluiden ja hälytystehtävien määrä ei juuri muuttunut – ilkivalta tai häiriökäyttäytyminen yleisin syy hälytystehtävään 2.1.2021 12:17
Lahtelaisen äidin tuska: "Tunnen kauhua, kun ajattelen mitä kaikkea pieni tyttöni on kokenut huumemaailmassa" 30.11.2020 10:15
Lahtelaisäiti elää jatkuvassa pelossa päihteitä käyttävien lastensa vuoksi – "Pussikalja vaihtui nopeasti amfetamiiniin, joka muutti perheemme arjen" 1.12.2020 13:23
Vertaistuki pelasti Kondiksen perustaneen Maria Thelenin – "Shokissa olevat omaiset voivat soittaa meille" 29.11.2020 15:05
Huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt merkittävästi – nuorten ongelmakäyttäjien määrä suurempi kuin koskaan aiemmin 25.11.2020 12:53
Elokuva-arvio: Hillbilly Elegy on teennäinen kuvaus maalaispojan tiestä parempiin piireihin kahtia jakautuneessa USA:ssa 12.11.2020 18:00
Oregonissa kansa päätti: Kovien huumeiden käyttäjät eivät enää joudu vankilaan – onko edessä dominoefekti? 4.11.2020 14:25
THL:n jätevesitutkimuksen mukaan huumeidenkäyttö väheni loppukeväästä, mutta jatkoi kesällä taas kasvuaan – amfetamiinia käytetään nyt enemmän kuin koskaan 21.10.2020 13:34
Ilkivaltaa, varastettua tavaraa ja rikottuja paikkoja – Narkomaanien kimppakämpät kasvava riesa Lahdessa 29.9.2020 11:12
"Silloin katsoin asioita aika rikollisesta perspektiivistä" – Kaverin kuolema ei muuttanut elokuvaohjaaja Joonas Neuvosta huumekielteiseksi, mutta nyt hän tietää, ettei ongelmia voi paeta 27.9.2020 7:00
Elokuva-arvio | Kadonneen Janin jäljillä – Ilmiöksi pamahtaneen Reindeerspottingin jatko-osa on psykoottinen päihdereissu Kambodzan yöhön 26.9.2020 10:21
Elokuva-arvio | Ilmiöksi pamahtaneen Reindeerspottingin jatko-osa on psykoottinen päihdereissu Kambodzan yöhön 24.9.2020 18:44
Kysely Lahden keskustassa | Miten huumeet näkyvät kaupungissa? "Jos on vähän kyseenalaista porukkaa, itse vaistomaisesti väistää" 7.9.2020 22:56
"Olisi tärkeää ymmärtää, että päihteiden käytön takana on ihminen" – Lahdessa järjestetty Rauhanpaikat-tapahtuma halusi lisätä dialogia ja vähentää stigmaa 7.9.2020 22:21