Lahden eteläisen kehätien työmaalla on liikkunut asiattomia kulkijoita – "Vartiointiliike ajelee, seuraa ja ohjaa eksyneet pois" 4.12.2020 20:51
43 kameraa, 42 uutta siltaa, 1,9 miljoonaa työtuntia... grafiikka kertoo, miltä Suomen suurin tiehanke, Lahden eteläinen kehätie näyttää numeroiden valossa 4.12.2020 13:03
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että itärataa ei tulla koskaan rakentamaan", sanoo kansanedustaja Kalle Jokinen – "Pitää osata ja uskaltaa sanoa ei" 2.12.2020 13:28
Sdp:n Hämeen piirin Heikki Moilanen ihmettelee ratainvestointien hankeyhtiöiden suunnittelun käynnistämistä 14.11.2020 16:04
Nopeusrajoituksia lasketaan maanteillä ja tämäkin pitää muistaa: "Tien reunasta voi pöllähtää varsinkin hämäräaikaan hirvieläimiä" 22.10.2020 8:00
Nopeusrajoituksia lasketaan maanteillä – tämäkin pitää muistaa: "Tien reunasta voi pöllähtää varsinkin hämäräaikaan hirvieläimiä" 21.10.2020 13:59
Lahden ja Päijät-Hämeen johdon Lukijalta-kirjoitus | Ratahankkeiden tulee perustua tietoon – Nykyisten yhteyksien kehittäminen on selvästi paras vaihtoehto 18.10.2020 16:03
Pelastusharjoitus testasi Lahden Liipolan tunnelin turvallisuuden – harjoitustilanne ei kuitenkaan paljastanut mitä kaikkea voisi oikeasti tapahtua, katso video 30.11.2020 16:46
Lahti arvostelee liikenne- ja viestintäministeriötä itäisten raideyhteyksien valmistelusta 5.10.2020 21:28
Markus Pirttijoen Esalainen | Tajusivatkohan itäradasta päättäneet luottamushenkilöt, että huonoista vaihtoehdoista parempaa tarjoiltiin parhaana? 5.10.2020 21:31
Lahti–Heinola-radan tasoristeyksissä pilotoidaan uusia turvalaitteita, aurinkoenergia valjastettu avuksi 2.10.2020 14:25
Kaukojunaliikenne uhkaa itäradan mukana siirtyä pois Lahdesta – päijäthämäläiset päättäjät tyrmistyivät suunnitelmista 5.10.2020 21:31
Otkes: Amorellan reitiltä löytyi "kovaa luonnonmateriaalia" – Väylävirasto arvelee, että kyse on lohkareesta 28.9.2020 18:09
Viranomaiset harjoittelevat kehätien tunneleissa Lahdessa - voi aiheuttaa haittaa asukkaille 16.9.2020 18:50
Lahden Liipolan tunnelin pituus riittää pitkälle – näin korkealle se nousee pisimpien maantietunneleiden listalla 11.9.2020 8:00
Poikkeuskesä toi huviveneitä jopa kaksinkertaisen määrän kanaville – Veneilijöiden määrä yllätti Kimolan kanavalla, sulut avautuivat ensimmäisen kuukauden aikana 515 kertaa 5.9.2020 20:47
Lahden eteläistä kehätietä on valmiina lähes yhdeksän kilometrin pätkä – rakentajat joutuivat siltatöissä huimaan paikkaan 5.9.2020 21:58
Lahti penseänä itäradan hankeyhtiölle – olemassa olevat ratayhteydet voitaisiin kunnostaa budjettirahoituksella 1.9.2020 18:35
Liikennevaloja ei noudatettu: vene törmäsi sulun turvareunaan ja aiheutti laitevian Kimolan kanavalla 1.9.2020 7:57
Kimolan kanavan sulutusvika saatiin korjattua arvioitua nopeammin, kanava toimii jälleen normaalisti 29.8.2020 19:25
Kimolan kanava kiinni vian takia – "Näillä näkymin poissa käytöstä ainakin tämän viikonlopun ajan" 28.8.2020 19:44
Lahden eteläisen kehätien varrelle tulee opiskelijoiden suunnittelemaa taidetta – betoni peittyy näyttävillä maalauksilla 14.8.2020 19:08
Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat 4.8.2020 15:36
Kello 10 se avautui: Innokkaimmat tulivat jo eilen Kimolan kanavalle – Ari Vilamaa oli yksi ensimmäisistä sululla, yleisöä on kerääntynyt paikalle satamäärin ja veneitäkin on liikkeellä, katso kuvat 3.8.2020 11:56
Liito-oraville oma "vihersilta" - hyppytolpilla turvallinen reitti kehätien ylittäjille Lahdessa 28.7.2020 11:30
Lahden eteläisen kehätien rakentaminen täyttää ympäristövaatimukset – pohjavesiä suojataan erityisen tarkasti 22.7.2020 17:00
Moottoriteiden liittymien kunnostus on kolmivuotissuunnitelman kärjessä Päijät-Hämeessä: päällystystöiden tarve arvioidaan vuosittain 21.7.2020 9:10
Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt etenevät – kävelijöiden ja pyöräilijöiden reitit muuttuvat tällä viikolla 7.7.2020 9:33
Lahden eteläisen kehätien rakennustyöt aiheuttavat uusia liikenteen poikkeusjärjestelyjä – lue tästä useita katuja koskevat muutokset 3.7.2020 11:45
Heinolan vihersillalla liikkuu vähän eläimiä – "Hirvi ei uskalla mennä kapealle ja suojattomalle sillalle" 30.6.2020 20:45
Lahden eteläinen kehätie saa uudenlaiset kaistamerkinnät – tavoitteena pienentää nokkakolarin riskiä 30.6.2020 20:23
Keskustelut Itä-Suomen nopean raideyhteyden hankeyhtiöstä alkoivat: uuden ratalinjauksen suunnittelu maksaisi arviolta 70–110 miljoonaa euroa 24.6.2020 15:36
Vt 12 -hanke etenee loppusuoralle – Lahden eteläisen kehätien maisemoinnissa hyödynnetään mahdollisimman paljon nykyistä kasvillisuutta 18.6.2020 9:58