Sdp:n Hämeen piirin Heikki Moilanen ihmettelee ratainvestointien hankeyhtiöiden suunnittelun käynnistämistä

Heikki Moisen mukaan uusien ratahankkeiden rajoitteena on myö suunnittelu- ja rakennuskapasiteetti. Katja Luoma

Sdp:n puoluevaltuutettu ja Hämeen piirin varapuheen johtaja Heikki Moilanen ihmetteli ratainvestointien Porvoo-Kouvola -hankeyhtiöön ja Suomi-Rataan liittyvien hankesuunnitelmien käynnistämistä koskevia aikomuksia Sdp:n puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.

– Kysyisin, ollaanko nyt tekemässä kymmenien miljoonien mappia hankesuunnitelmaan, joka ei välttämättä ole toteutumassa kustannuslaskelmiin perustuen, Moilanen sanoo tiedotteessa.

Moilasen mielestä kymmenien miljoonien eurojen hankeyhtiöiden ja suunnittelun käynnistäminen on perusteltua ainoastaan siinä tapauksessa, jos voidaan olla suhteellisen varmoja siitä, että myös rakentaminen aloitetaan suunnitteluvaiheen jälkeen.

Moilanen perustelee näkemystään muun muassa sillä, että Väyläviraston selvityksen mukaan uusien raidelinjausten kustannustehokkuus jää usein nykyistä heikommaksi. Niistä on myös hankalaa saada kannattavia ainakaan seuraavaan pariinkymmeneen vuoteen. Hän viittaa tiedotteessa myös asiantuntijoiden näkemyksiin, joiden mukaan nykyisiä ratalinjoja pitäisi kehittää uusien rakentamisen sijaan.

– Uusien hankkeiden rajoitteena on myös rakennus- ja suunnittelukapasiteetti. Senkään vuoksi tämän suuruusluokan hankkeita ei voida montaa viedä eteenpäin samanaikaisesti, Moilanen sanoo tiedotteessa.

Moilasen mielestä Suomi-radan linjauksen tulisikin noudattaa pääradan nykyistä linjausta.

– Peruskorjauksen yhteydessä pitäisi tehdä tason nosto, jolla saadaan matka-aikaa Tampereen ja Helsingin välillä lyhennettyä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut