Lahtelainen perhepäivähoitaja Nina Jantunen harmittelee, että moni hakee perhepäivähoitopaikkaa vasta kun päiväkotipaikka jää saamatta: "Yksikään ei ole vaihtanut meiltä takaisin päiväkotiin" 30.8.2021 22:25
Kaksivuotinen esikoulu voisi tutkijan mukaan vähentää esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten ja vähävaraisten perheiden lasten eriarvoisuutta 9.8.2021 12:53
Yön uutiskooste | Uusien kaupungin- ja kunnanvaltuustojen toimikausi alkaa tänään, Yhdysvalloissa miljoonat ihmiset ovat vaarassa jäädä kodittomiksi, Moukarinheittäjä Krista Tervo ei saanut kolmella heitollaan tulosta 1.8.2021 7:51
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu alkaa – tuhannet viisivuotiaat aloittavat esiopetuksen jo tänä vuonna 1.8.2021 5:42
Pääkirjoitus | Esiopetuskokeilun laajentamisesta valtakunnalliseksi pitää vaatia selkeitä tuloksia 21.7.2021 6:00
Pidennetyssä esikoulussa lapsi saa oppia rauhassa – Lahti on mukana valtakunnallisessa varhaiskasvatuksen kokeilussa: "Nyt käytössä on kaksinkertaisesti aikaa. Se on aika iso etu." 19.7.2021 8:53
Kouluvuosi päättyy tänään helteisessä säässä – ainoastaan Lapin pohjoisosissa lämpötila jää alle 20 asteen 5.6.2021 14:48
Lahden ympäristöpääkaupunkivuosi levittäytyy myös lähikuntiin: Padasjoella Kullasvuoren koululaiset tutustuvat maaperään ja hyönteisiin iskemällä kädet kirjaimellisesti multaan 12.5.2021 8:30
Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu asettaa perheet eri asemaan – osa saa hoitopäivän jopa puolet halvemmalla 9.4.2021 7:12
Viittä vaille valmis Lahden Kivimaan monitoimitalo on melkein yhtä suuri kuin Launeen Citymarket – "Tämä on niin iso hanke, että sitä ei saa sössiä" 10.3.2021 19:04
"Toivon, että ketään ei jätetä yksin" – Humpulan päiväkodin lapset antoivat tärkeitä viestejä kaupungin johdolle 23.2.2021 16:01
Äiti on iloinen Lahden uusien Icehearts-joukkueiden luomasta mahdollisuudesta – "Tämä on ollut meille kuin lottovoitto" 5.2.2021 8:00
Kolmen lapsen äiti tyrmää kotihoidontuen poistamisen – "Vaikeuttaisi äitien ja lasten tilannetta ja lisäisi henkistä huonovointisuutta" 22.1.2021 13:31
Viisivuotiaille esiopetusta jo tänä vuonna – Lahti, Heinola ja Orimattila valittiin mukaan kuntakokeiluun 21.1.2021 8:07
Lukijalta | Perhepäivähoito tarjoaa parhaan alun pienelle lapselle – ihmettelen suuresti, miksi kaupunki hyljeksii hoitomuotoa 17.1.2021 8:47
JunnuYliopiston polku johdattaa pian lahtelaislapsia ja -nuoria tieteen maailmaan - "Valtakunnallisesti ainutlaatuista" 15.11.2020 22:45
Kirkon väki pyörittää usein iltapäivätoimintaa – kouluissa esimerkiksi askarrellaan kirkkomaskotteja 20.10.2020 5:00
Mikä nimeksi Kivimaan ja Rakokiven uusille monitoimitaloille? Lahden kaupunki kerää ehdotuksia 15.10.2020 9:00
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee kasvomaskeja kaikille työpaikoille 14.10.2020 11:54
Renkomäen monitoimitalohanke sai aloitusluvan Lahdessa, puurakentamiseen ei ole enää saatavissa tukea 12.10.2020 20:39
Maksuttomuus lisää viisivuotiaiden osallistumista varhaiskasvatukseen etenkin matalan keskitulon perheissä, selviää raportista 18.9.2020 14:17
Chiméne Bavardin Esalainen | Heinola tarjoaa vihdoin ilmaisia harrastuksia – miksi maksuton kerho koulupäivän jälkeen ei kiinnosta kaikkia lapsiperheitä? 17.9.2020 6:00
Näin koronakriisi näkyi keväällä Lahdessa – joukkoliikenteen lipputulojen pudotus oli yksi kevään huomattavimmista muutoksista 30.9.2020 16:21
THL päivitti lapsia koskevia koronaohjeitaan – hyvin lievästi oireilevaa lasta ei aina tarvitse testata 25.8.2020 22:40
Aikainen hakeminen varmistaa paikan saamisen – korona ei juuri ole vaikuttanut iltapäivätoiminnan suosioon Päijät-Hämeessä 12.8.2020 20:59
Iltapäivätoiminnan ryhmäkoot vaihtelevat kovasti Lahdessa – lasten toiveet otetaan huomioon niin välipaloissa kuin tekemisessäkin 12.8.2020 6:00
Kaikki eivät aloita koulua samalta viivalta – arvioinnin mukaan takamatkaan vaikuttavat esimerkiksi lähisuvun oppimisvaikeudet, huoltajien taustat ja loppuvuodesta syntyminen 6.8.2020 10:43
Suuri helpotus: Pippon kartingradalla ajetaan jatkossakin, mutta Lahden kaupunki vaatii Lahden FK-kerholta isoja investointeja 5.8.2020 8:00
Lapset alkavat palailla päiväkotiin, mutta nuhanenällä sinne ei ole asiaa – kesken päivän sairastunut lapsi tulee hakea heti kotiin 2.8.2020 9:14
Varhaiskasvatuksessa puhaltavat muutoksen tuulet, joilla palataan aikaan ennen Sipilän hallitusta 31.7.2020 9:11
Lahdessa ei saa tulla päiväkotiin oireisena negatiivisen koronatestinkään kanssa, myös lasta tuovien ja hakevien vanhempien oltava oireettomia 30.7.2020 6:50
Henkilökuntapula herättää huolta, kun kokeilua kaksivuotisesta esiopetuksesta luonnostellaan 20.7.2020 7:44
Hyvä uutinen koteihin: Lahti on jatkamassa alle kouluikäisten maksutonta kerhotoimintaa 11.6.2020 19:45
Tiedekerho voi olla jopa polku tulevaisuuden uralle – erityisesti lapsia kiinnostavat robotit 10.6.2020 11:09
Varhaiskasvatukseen osallistuvien määrä noussut merkittävästi – taustalla peruskoulujen paluu lähiopetukseen 26.5.2020 13:27