Avotulen tekeminen voi aiheuttaa metsäpaloja kuivuudesta kärsivässä Suomessa – metsäpalovaroituksen ennustetaan olevan voimassa ainakin ensi viikkoon saakka 7.7.2021 12:50
Vapaaehtoiset siistivät ympäristöä Lahdessa roska kerrallaan – "Ajattelen, että pitää ottaa osaa kilpailuun siitä, missä on siistein kaupunki" 15.6.2021 17:30
Lukijalta | Loistolaavu on Loistopolun keidas – jos laavu siirrettäisiin, olisi se selvästi alttiimpi ilkivallalle kuin nykyisessä paikassa 17.5.2021 16:55
Retkeilijöitä kohtasi murheellinen näky Lahden Lapakistossa: tulentekopaikalla tehty ilkivaltaa 9.11.2020 18:05
Lahtelainen Moisanderin perhe pääsee erätunnelmaan omassa pihassa – Leevin pappa rakensi laavupaikan kierrätysmateriaaleista 23.9.2020 7:34
Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle" 9.8.2020 8:00
Päijät-Hämeen pelastuslaitos odottaa kiireistä juhannusta, vaikka kokot jäävät luultavasti polttamatta – "Ilma on hyvä ja ihmisiä lähtee vesille" 18.6.2020 7:29
Heinolan ulkoilureiteille tehty omia nuotioita – Korvenlammen laavun palo muistuttaa varovaisuudesta tulen kanssa 8.5.2020 12:45
Pieni kesäkahvila, porraslaituri tai yhteisöllinen kyläsauna elävöittäisivät Tainionvirtaa – Opiskelijat löysivät parannettavaa Hartolan kalastuspaikkojen ja melontareittien opasteista 8.5.2020 7:38
Suklaiset nuotiobanaanit sulavat kaikkien suussa perheen yhteisellä retkellä – eräkokki Anssi Lohvansuu valmistaa lohikeitonkin luonnon helmassa 9.4.2020 7:00
Hanna Myyrän Esalainen | Onneksi meillä riittää lääniä ulkoiluun, mutta pelisilmääkin vaaditaan 6.4.2020 6:00
Hollolan Kiikunlähteellä roskaamista, Heinolassa mopoilijoita ulkoilureiteillä... – ryntäys päijäthämäläisiin luontokohteisiin ei ole sujunut ongelmitta 6.4.2020 12:06
Koronalla kahdenlaisia vaikutuksia: Lahden ulkoilupaikoilla tungosta, kirkon pestyissä penkeissä tavallista vähemmän väkeä 15.3.2020 15:08