Metsästäjät tekivät järkyttävän löydön – Irtileikattu koiran pää ja suolet nuotion vieressä: "Sitä mahdollisuutta ei voi sulkea pois" 29.9.2021 11:22
Sonkajärvellä lopetettiin karhu, jolla oli käpälässään pyyntirauta – jo kolmas pyyntiraudan vuoksi vahingoittunut karhu Itä-Suomessa tänä vuonna 31.8.2021 21:19
Pienpetoraudoista loukkaantunut karhuemo ammuttiin Lieksassa – myös kaksi karhunpennuista kaadettiin 24.8.2021 13:50
Laura Roinisen kolumni | Koira on alkanut tehdä mieleen pesää, joten minä mietin mutaojia, matkustamista ja eroahdistusta 25.7.2021 7:00
Lemmikkieläinhoitoloiden tilat kumisevat tyhjyyttään, nyt lemmikkejä tuodaan hoitoon vain pariksi päiväksi kerrallaan ja mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla – "Koronan vaikutus on ollut raju, sama tilanne kuin matkailuyrityksillä" 30.6.2021 7:01
Kalifornialainen teini tönäisi karhua pelastaakseen koiransa – katso valvontakameran kuvaama video, jolla on jo yli 68 miljoonaa näyttökertaa 2.6.2021 14:47
Muut osti verhoja, Tapio liinoja – moni tykkää tahallisen huonoista vitseistä ja sanaleikeistä, mutta miksi puujalat kolahtavat? 1.5.2021 7:00
Ira Blomberg-Kantsilan kolumni | Luulin olevani originelli, mutta olenkin tavis – koronavuosi paljasti karun totuuden 28.3.2021 7:00
Näppikset | Inkluusio on niinkuin eräs yhteiskuntajärjestelmä, ideologia. Sitä kokeiltiin, mutta se ei toiminut. 4.3.2021 11:30
Lukijalta | Lahden kaupunki vastaa: Katujen kemikaaleilla todella on merkitystä – formiaattituotteita ei ole luokiteltu haitallisiksi, eivätkä ne sisällä vaarallisia ainesosia 1.3.2021 7:00
Nyt on hyvä aika bongata eläinten jälkiä – näin erotat esimerkiksi suden ja koiran toisistaan 28.2.2021 7:30
Näppis | Kuka "viisas" määrittelee, kenen uimarin toimintakyvyn ylläpitämiseksi allasliikunta on välttämätöntä? 18.2.2021 11:16
Tässä on vuoden neljä Sankarikissaa ja niiden tarinat – pelastivat ihmishenkiä herättämällä kotiväkensä oikeaan aikaan, yksi huomasi vesiputken vuodon 14.2.2021 12:45
Näppis | Miten on mahdollista sulattaa Lahdessa katuja kemikaaleilla pilaamatta pohjavesiä? 12.1.2021 12:01
Kuvat: Terävä sepeli voi tehdä hirveää vahinkoa koiran tassuille – Eläinlääkäri perää vaihtoehtoja liukkauden torjuntaan: "Näen vastaanotollani paljon kivitapauksia" 21.1.2025 17:37
"Niin hieno hevonen, että kuskilla pitäisi olla kravatti ja valkoinen paita" – Oulussa nähtiin tuttu voittaja 19.12.2020 18:14
Kavioliigan syyskausi päättyi Niemisen juhliin – "Ainahan kaksoisvoitto maistuu hyvältä" 14.11.2020 19:58
Suur-Hollolassa katseet kääntyvät Elian Webiin – "En vaihtaisi hevosta muiden finalistien kanssa" 4.7.2020 19:34
Kesähelteillä koirakin kaipaa viilennystä – Lahdessa lemmikit saavat polskia kuudella uimarannalla 23.6.2020 8:00
Yli 90 koiraa tuotiin Espanjasta Suomeen myytäväksi, osalla ilmeni terveysongelmia ja ainakin kaksi piti lopettaa – nainen ja mies tuomittiin useista petoksista 16.6.2020 16:46
Näppis | Idiootit ympärilläni: Suomessa työttömiä ja lomauttettuja pilvin pimein, mutta silti suunnitellaan charter-koneita hakemaan työläisiä 2 viikon karanteeniin ennen kuin pääsevät töihin. Rahalla saa ja lentokoneella pääsee. 8.4.2020 9:35
Omille teilleen livahtanut hevonen putosi lantaluukkuun Lahdessa – palomiehet purkivat seinää 19.2.2020 19:58