Etusivulla nyt

  1. Tomi Himanka jättää koronan hiljentämän Jokimaan: ”En ollut itse tällaista loppua käsikirjoittanut”
  2. Lahdelle yli 30 miljoonan euron lasku koronakriisistä, valtiolta tulevien hyvitysten suuruus on vielä auki
  3. Hallitus jatkaa nykyisiä rajoituksia 13. toukokuuta asti
  4. Televisiosta ei nyt katsottava lopu – katso tästä vinkit kotisohvalle
  5. Hollolan hallinto- ja talousjohtajan valinta koronasolmussa – "katsotaan, pidetäänkö kokous Heinsuon kentällä vai missä"
  6. Tältä näyttää nyt päijäthämäläisten kansanedustajien arki – ilman lupalappua ei matkata eduskuntaankaan
  7. Heinolassa liikkuu valepalotarkastaja – näin tunnistat oikean pelastusviranomaisen
  8. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui peräänajossa Orimattilassa
  9. Koiviston Autolla ei pääse enää Lahdesta Helsinkiin, junissakin hiljaista
  10. Säiliöauto kaatui pellolle Heinämaantiellä Lahdessa
  11. Poliisi selvisi Orimattilassa moottoritien aamuruuhkasta hyvin, ihmiset noudattivat annettuja ohjeita – katso video Lahdenväylän rajatarkastuspisteeltä
  12. Näppis: Kyllä te päiväkodin työntekijät ootte niitä arkipäivän, arki-illan ja viikonlopun sankareita, kun hoidatte kriisityöläisten lapsia
  13. Apotin tuottanut Epic hävisi kilpailutuksen – Cerner toimittaa jättimäisen tietojärjestelmän neljälle sairaanhoitopiirille
  14. Kurkkiiko nalle ikkunasta? Lähetä kuva ESS:lle
  15. Miksi Singapore torjui koronan muita paremmin? "Johtaminen ja ohjeiden toimeenpano ulottuvat aivan ruohonjuuritasolle", sanoo maassa vuosia asunut

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.