Lahtelainen Matti Vesanen tuli toiseksi Mauno Koiviston muistomerkkikilpailussa ja se tuntuu voitolta 9.9.2021 9:01
Markus Pirttijoen Esalainen | Evakot saivat jo patsaan, seuraavaksi heille kuuluu liputuspäivä 29.8.2021 6:00
Palmuja jätekumista, jättimäinen pukkinosturi ja kasa tikkuja – kiertoliittymien teokset aiheuttavat jopa raivoa ja houkuttelevat ilkivaltaan 22.8.2021 7:00
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Visavuori on ainutlaatuinen taiteilijakoti ja ateljee – siihen kuuluvat myös oma tähtitorni ja Suomen ensimmäinen taidepronssivalimo 17.8.2021 8:00
Asfaltin pinnasta avaruuteen – lahtelaisen Juha Tanhuan valokuvat tuovat mieleen yötaivaan ilmiöt, vaikka ne ovat jotakin aivan muuta 13.8.2021 18:19
Kremlin palatsin hissikoreihin koristepilareita tehnyt Pauli Venäläinen ei saanut arvostusta kotikaupungissaan – mies tunnettujen veistosten takaa puuhastelee nyt eläkeläisenä 10.8.2021 8:00
Annamari Aution puutarhaharrastus on myös pelastustoimintaa: "Kasvit saavat ensin nimen ja sitten ne hoidetaan kuntoon. Minun juttuni on tehdä massiivista." 2.8.2021 8:00
Modernin rauta-ajan sykkivä sydän – Ismo Nuotion metallityöt hengittävät, tarkkailevat ja kutsuvat kuuntelemaan Heinolan Siltasaaressa 25.7.2021 12:55
Metalliryhmä toi Taarastiin pronssinhohtoisen kokonaisuuden – veistosnäyttelyssä pronssi saa parikseen kiven ja keramiikan 24.7.2021 15:45
Jari Litmasen patsasta töhrittiin punaisella maalilla Lahden Kisapuistossa, sotkut siivotaan viimeistään perjantaina 17.6.2021 21:12
Savityöläisyys on orimattilalaiselle Eeva Turuselle elämäntapa – "Akkaveistosten aiheet tulivat omasta elämänpiiristä" 12.6.2021 7:00
Kuvataiteilijat ovat eristyneisyyden mestareita, mutta silti pandemia jättää heihinkin jälkensä – lahtelaisgalleria Uuden Kipinän kesäkuussa esittäytyy neljä nuorta tekijää 11.6.2021 17:55
Katolle ilmestyi outoja hedelmiä – vai ovatko ne bakteereita tai kasvaimia? Julkista taidetta on Lahdessa nähtävillä usean teoksen voimin 9.6.2021 15:28
Korona kiusasi Lahden Evakkopatsaan varainkeruuta, mutta hanke etenee aikataulussa – ”Ihan voimme olla tyytyväisiä” 27.5.2021 8:00
Kylän portista tuli uusi ja näyttävä maamerkki Lahteen – portti johtaa kulkijan Malva-taidemuseolle, jossa on näyttelytilaa Kiasman verran 6.5.2021 20:27
Lahden Kaarisillan taiteilijat työstivät puuta Tapani Kokon työpajassa, veistoksia esillä näyttelyssä 6.5.2021 18:05
Massiivinen Kylän portti -veistos nousi Lahden keskustaan – teoksella on korkeutta yli kuusi metriä ja painoa yli 50 tonnia 6.5.2021 20:58
Vapun ovat varastaneet niin työväki, porvarit kuin opiskelijatkin, mutta vapun takana on nainen 1.5.2021 7:00
Hellyttävistä eläinveistoksista tunnettu Yasushi Koyama uskoo söpöyden voimaan – joukko metsäneläimiä esillä Lahdessa 28.4.2021 19:34
Lahden kartanon puisto upouuteen kuosiin – yli puoli miljoonaa euroa maksava kunnostus tuo mukanaan puistokäytäviä, orapihlaja-aidan, pensaita ja perennoja 30.3.2021 6:00
Uralin toteemipaalu paljastui maailman vanhimmaksi puuveistokseksi – maailman arkeologit katsovat silti edelleen ugrien maita nenänvarttaan pitkin 26.3.2021 19:19
Orimattilalaisen kuvanveistäjän Virpi Kannon pitkän uran varrelle sattui vielä yksi uusi tilanne – "On tärkeää saada esille töitään" 18.3.2021 13:08
Lahdessa näyttelyn pitävä Tatu Vuorio karisti pääkaupungin pölyt jaloistaan taiteen takia – "Halusin muuttaa keskelle metsää ja asun nyt suon laidalla" 7.3.2021 8:00
Galleria Uusi Kipinä palaa vielä kerran sisällissodan tapahtumiin – Hanna Koikkalaisen monimediallinen näyttely pysäyttää kokijansa sodan mielettömyyden äärelle 16.12.2020 8:30
Teokset ihastuttivat ensin somessa ja nyt niitä näkee lahtelaisgalleriassa – "Instagram on tosi hyvä väline taiteilijoiden seuraamiseen" 15.12.2020 20:26
Ympäristötaide kelpaa Lahdessa varkaillekin – keskussairaalan viereisestä esteettömästä terapiametsästä on jo kadonnut teoksia 22.11.2020 20:28
Laatikossa luultiin olevan lamppuja, mutta olikin taideteoksia – hollolalaisen Mauno Hartmanin jäämistöstä löytyi teoksia, joista ei tiedetty mitään 10.11.2020 10:21
Näppis | Siirretään Äiteen patsaan vierelle Litin patsas, Mietaan patsas ja tuleva Matin näköispatsas! 30.10.2020 10:12
Vieno Nykänen kannattaa yhä näköispatsasta pojalleen: "Matin elämä ei ollut höyhenen kevyttä" 29.9.2020 13:42
Jyväskylän kaupunginhallitus esittää Matti Nykäsen muistomerkiksi "Höyhentä" – myös näköispatsas on yhä mahdollinen 28.9.2020 17:56
Arkielämän mullistukset ohjaavat nyt kuvataiteilijoita, Ida Nisonen purki kevään poikkeusolot taiteeksi 13.8.2020 17:05
Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa 10.8.2020 20:00
Anu Miettinen on mukana vaikuttamassa siihen, millaista julkista taidetta Lahteen tulee – "Keskustelua ei pidä pelätä, se on luonnollista" 19.7.2020 7:45
Juhani Honkanen kunnostaa soittajapojan veistosta Taarastissa – "Se on Nastolan kuvatuimpia kohteita, jonka edessä ikuistavat itsensä rakastavaiset ja eroavaiset" 11.7.2020 9:47
Matti Koskela oli ahkera ja monessa mukana ollut taiteilija, joka ehti opettaa lasketteluakin – Lahdessa hänet muistetaan muun muassa näistä julkisista teoksista 9.7.2020 21:47