Asennetutkimuksen mukaan 15–24-vuotiaat nuoret pitävät verojen karttelua keskimääräistä hyväksyttävämpänä 13.12.2021 10:23
Kauppalehti: Kelan asumistuet omistusasujille kasvussa – niillä on mahdollista lyhentää asunnon hankintaan liittyvää lainaakin 12.12.2021 11:19
Lahden rikkaat ja köyhät alueet ennallaan – Karisto alkaa nousta Jalkarannan ohi 10.12.2021 6:00 | Päivitetty 13.12.2021 11:22
Verohallinto: Alle 40 000 euroa vuodessa tienaavat kärsivät koronavuodesta eniten 9.12.2021 9:04 | Päivitetty 9.12.2021 15:16
Työeläkkeiden piiriin tulleiden uusien työntekijöiden määrä romahti vuonna 2020 neljänneksellä edellisvuosista 30.11.2021 11:47 | Päivitetty 30.11.2021 20:00
"Tein kolmihenkiselle perheelle ruoat 200 eurolla kuukaudessa" – alle 2 000 euron tuloista 500 euroa kuukaudessa sijoittava Jenna Mattila säästi kotiäitinä viisinumeroisen summan, neuvoo nyt muitakin 29.11.2021 6:00
Yksi kaupunki on Suomessa palkkakasvun ylivoimainen ykkönen – pääkaupunkiseudulta vain Espoo selvisi kolmen kärkeen 22.11.2021 14:54
Pisimpään eläkkeellä hyväosaisimmat naiset, isoin kuolemanriski työkyvyttömyyseläkkeellä olleilla miehillä 18.11.2021 9:28 | Päivitetty 18.11.2021 9:58
Veikkaus: 100 000 ihmisen pelaaminen pelikoneilla on leikkaantunut pakollisiin tappiorajoihin syys-lokakuussa – tuoreet tilastot eivät vakuuta tutkijoita 16.11.2021 10:31 | Päivitetty 16.11.2021 15:46
Milja Kungaksen kolumni | Haaveilen sijoittamisesta mutta se pelottaa – kokeilen pankin säästölipaspalvelua 15.11.2021 6:00 Säästä vuodessa 1 378 euroa tai 1 465 euroa – esittelemme kahdeksan keinoa panna rahaa sivuun hauskoilla tavoilla 15.11.2021 6:00
Säästä vuodessa 1 378 euroa tai 1 465 euroa – esittelemme kahdeksan keinoa panna rahaa sivuun hauskoilla tavoilla 15.11.2021 6:00
Kotitaloustuotannon arvo kasvoi viime vuonna – bkt putosi 11.11.2021 10:01 | Päivitetty 11.11.2021 10:57
Palkkojen pienuus näkyy miesten jalkapalloliigassa – "Muualla on vaikea ymmärtää, miten pieniä summia täällä maksetaan" 10.11.2021 17:20
Suomen kovatuloisin tubettaja löytyy edelleen Lahdesta – liki 8 miljoonaa tilaajaa 10.11.2021 16:07 | Päivitetty 10.11.2021 17:05
Heillä oli tulolistan kovimmat veroprosentit Päijät-Hämeessä – kärkipäässä tuttuja nimiä 10.11.2021 12:57 | Päivitetty 10.11.2021 14:56
Suurimpia tuloja tahkottiin pelialalla, kulttuurin saralla erottuivat muun muassa englanniksi esiintyvät tähdet 10.11.2021 12:23 | Päivitetty 10.11.2021 16:32
Verotietojensa luovuttamista vastustaneiden joukossa niin johtajia kuin julkkiksia 10.11.2021 12:10 | Päivitetty 11.11.2021 7:20
He ovat vanhimmat ja nuorimmat Päijät-Hämeen suurituloisista 10.11.2021 10:54 | Päivitetty 10.11.2021 14:55
Suurituloisten joukko on miesvaltainen – nämä päijäthämäläiset naiset ylsivät kärjen tuntumaan 10.11.2021 10:28 | Päivitetty 10.11.2021 14:52
62 päijäthämäläistä piilotti julkiset verotietonsa medialta – katso tästä keitä suurituloisimpia oli joukossa 10.11.2021 9:34 | Päivitetty 10.11.2021 15:21
Päijät-Hämeen verolistalla 13 miljonääriä, tietonsa salanneiden joukosta löytyi kolme lisää 10.11.2021 9:14 | Päivitetty 10.11.2021 16:32
Robert Helenius iski suuren tilin, Niskasen ja Pärmäkosken sukset eivät luistaneet sataantuhanteen 10.11.2021 8:33 | Päivitetty 11.11.2021 6:21
Heikki Savolainen oli Päijät-Hämeen suurituloisin vuonna 2020 – tulot yhteensä 3 957 321 euroa 10.11.2021 8:15 | Päivitetty 10.11.2021 9:48
Suomen viime vuoden tulokuninkaat olivat Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen – suurituloisimpien joukossa ei ole juuri lainkaan naisia 10.11.2021 8:08 | Päivitetty 10.11.2021 16:34
Eläketurvakeskus: Toimeentulo-ongelmia kokevien eläkeläisten osuus on pienentynyt 10.11.2021 6:21 | Päivitetty 10.11.2021 6:51
Uutissuomalaisen selvitys: Supercelliläiset maksoivat 2010-luvulla yli puoli miljardia veroja – tutkija arvioi asenteiden muuttuneen suopeammiksi verojen maksamiselle 10.11.2021 5:00 | Päivitetty 10.11.2021 7:44
Tänään julkistetaan viime vuoden verotiedot – eniten veroja maksaneiden kärki on taas mahdollista selvittää 10.11.2021 2:06 | Päivitetty 10.11.2021 8:08
Keskiviikkona julkistetaan viime vuoden verotiedot – eniten veroja maksaneiden kärki on taas mahdollista selvittää 9.11.2021 12:46 | Päivitetty 9.11.2021 14:14
Verotiedot 2020 julki ja verokone auki keskiviikkona aamulla – "Tietojen avulla herätetään yhteiskunnallista keskustelua muun muassa tuloeroista" 9.11.2021 12:40 | Päivitetty 9.11.2021 14:20
Tuloveroja kertyi viime vuonna 37,7 miljardia – enemmän kuin ennen koronaa 9.11.2021 8:15 | Päivitetty 9.11.2021 12:23
Kysely: Nuoret pitävät keskimääräistä hyväksyttävämpänä, ettei työstä tai palveluista makseta veroja 5.11.2021 9:05
Lukijalta | Korotetaan eläkkeitä verohelpotuksin – Ei ole mitään järkeä siirtää eläkeläisiä tukiluukuille sekä soppa- ja leipäjonoihin 2.11.2021 7:55
Kysely: Pienituloisten perheiden lapsista moni kantaa huolta perheen taloustilanteesta 26.10.2021 0:10 | Päivitetty 26.10.2021 2:01
THL:n selvitys: Tuloerot ja koulutus näkyvät sitkeästi myös terveydessä – osa ihmisistä elää sairaamman ja lyhyemmän elämän kuin toiset 22.10.2021 6:06 | Päivitetty 22.10.2021 14:02
Ennuste: Hyvätuloisten perheiden ostovoima kasvaa – myös verotus kevenee hieman 21.10.2021 12:38 | Päivitetty 21.10.2021 14:25
Näin demarikansanedustajien eläkekysymystä on kommentoitu: "Voitteko sanoa Kimmo Kiljuselle, että tulevien sukupolvien rahojen ryöstöyritys pitäisi lopettaa?" 21.10.2021 5:00
USU-gallup: Lähes puolella suomalaisista kielteinen kanta terveysveroon – "Osa vastustaa kaikkea, mitä hallitus tekee" 14.10.2021 5:00 Podcast | Kolmannes suomalaisista lämpenee terveysverolle: Toimittaja Sanna Inkinen kertoo, mistä on kyse 14.10.2021 5:00
Podcast | Kolmannes suomalaisista lämpenee terveysverolle: Toimittaja Sanna Inkinen kertoo, mistä on kyse 14.10.2021 5:00
Tutkimus: Rahapeleihin eniten kuluttavien joukossa korostuvat miehet ja korkean tulotason pelaajat 13.10.2021 17:12 | Päivitetty 13.10.2021 17:35
Näin suomalaiset tienasivat viime vuonna – miesten palkka oli naisten palkkaa korkeampi kaikilla koulutusasteilla 11.10.2021 14:39 | Päivitetty 11.10.2021 15:07
Heikki Hiilamon Vierailija-kirjoitus | Voiko eläkelupauksiin luottaa? 4.10.2021 8:18 | Päivitetty 4.10.2021 9:34
Tuore väitöstutkimus: Yritykset raportoivat enemmän voittoja, liikevaihtoa ja työntekijöitä verotarkastuksen jälkeen – lisätarkastukset vähentäisivät veronkiertoa 3.10.2021 15:09 | Päivitetty 3.10.2021 17:26