Rovaniemellä marjanpoimijoiden leireissä tartuntoja lähes 70 prosentilla – tartuntarypäs paisui altistuneiden ryhmäkaranteenissa 14.8.2021 19:53
Kaksi ihmistä löytyi kuolleena Kemijärveltä – poliisin tietojen mukaan tapahtumapaikan suunnalta oli kuulunut kaksi laukausta 4.8.2021 7:44
Raskaita sateita Itä-Suomessa – paikoin tullut jo kuukauden määrä sadetta vuorokaudessa 3.8.2021 15:46
Hallitus puoltaa 10 000 hehtaarin kansallispuiston perustamista Sallaan – kunnassa odotetaan hankkeen tulo- ja työllisyysvaikutusta 10.6.2021 15:20
Lapin seikkailu, osa 6 | "Nyt haikein mielin kotia kohti" – puolen vuoden "vaihto-oppilasvuosi" Lapissa on lopussa 4.6.2021 11:48
Arviointineuvosto: Metsästyksen salliminen uudessa Sallan kansallispuistossa on turvallisuusriski luonnossa liikkujille 24.5.2021 14:35
Ammattimainen kannabiskasvatus Kotkassa ja Posiolla toi neljä ja puoli vuotta vankeutta 14.5.2021 13:36
Päijät-Hämeen vuoden lintuharrastaja Joonas Juujärvi haluaa tehdä myös tiedettä – "Olen nyt kiinnostunut rengastamaan yölaulajia" 13.4.2021 6:00
Kannabista kasvatettiin teollisuushallissa Kotkassa ja navetassa Posiolla, päätekijät tienasivat syyttäjän mukaan lähes 1,5 miljoonaa euroa 12.4.2021 14:11
Yle: Kiina havitteli tutkimuslentojen tukikohtaa Kemijärvelle – puolustushallinto tyrmäsi 4.3.2021 13:57
Lapin seikkailu osa 2 | Asikkalalainen Niemen perhe Lapissa: Aikakäsitys ja etäisyydet ovat muuttuneet jo kuukaudessa 25.1.2021 8:00
Poliisin esitutkinta kansallispuistossa metsästäjän luotiin kuolleesta pyöräilijästä valmistui – tapaus siirtyy syyteharkintaan 4.1.2021 15:39
Hallinto-oikeus piti voimassa Kemijärven biojalostamohankkeen ympäristöluvan – Boreal Biorefin mukaan investointipäätös tehdään vuonna 2021 31.12.2020 15:36
Lapin seikkailu osa 1 | Lappiin muuttanut Sari Niemi: "Koskaan ei ole hyvä hetki tehdä mitään, jos jää kovin kauaksi aikaa miettimään" 29.12.2020 7:30
Asikkalalainen Niemen perhe lähti joulukuussa puolen vuoden seikkailulle Lappiin – luvassa on töitä, koulua ja lunta 29.12.2020 20:32
Yara myy Soklin kaivoshankkeen suomalaiselle valtionyhtiölle – myyntipäätöstä vauhditti lupaprosessien pitkittyminen ja logistiikkaongelmat 11.12.2020 13:59
Juha Honkosen uutisanalyysi | Kansallispuistoksi kaavaillulla Evolla ihminen kohtaa metsän ja tieteen 20.11.2020 10:49
Uudet kansallispuistot suunnitteilla Itä-Lappiin ja Hämeeseen: Jatkoon pääsivät Sallatunturi ja Evo 17.11.2020 16:16
Urho Kekkosen kansallispuistoa perustettaessa ei ollut kiistoja kuntalaisten metsästysoikeudesta – muita kiistoja sen sijaan oli 22.10.2020 12:54
Maastopyöräilijä kuoli metsästäjän luotiin Urho Kekkosen kansallispuistossa – poliisi epäilee, että kyse on vahingosta 18.10.2020 18:00
Syöte sopii laskettelun lisäksi hyvin myös patikointiin – samalla reissulla kannattaa käydä kurkistamassa Korouoman rotkolaaksoon Posiolla 18.10.2020 15:55
Perhetaustan vaikutus koulutusvalintoihin on tutkimuksen mukaan kasvanut – lukion valinta selittää jopa 80 prosenttia eriarvoisuudesta 2.9.2020 17:42
Kesäinen sää jatkuu maan eteläosissa, mutta helteet väistyvät – hellelukemat mahdollisia loppuviikosta ennen viikonlopun sadekuuroja 16.8.2020 17:47
”Hiihtotaito”-oppaan koko painos oli tuhoutua Talvisodassa – yksi kirja selviytyi uskomattomalla tavalla 12.3.2020 13:56