Raskaita sateita Itä-Suomessa – paikoin tullut jo kuukauden määrä sadetta vuorokaudessa

Sadealue huuhtoo erityisesti Karjalan ja Savon maakuntia, joiden yli se liikkuu hitaasti päivän mittaa kohti pohjoista. Kuvituskuva. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Anniina Korpela / STT

Itä-Suomen tämänpäiväisten rankkasateiden suurimmat kertymät ovat jääneet hyvin lähelle itärajaa. Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa vettä on tullut eniten, Ilmatieteen laitos kertoo.

Paikoin on satanut keskiverron kuukauden edestä vuorokauden sisällä.

– Suurin kertymä on tullut Ilomantsin Pötsönvaarassa, jossa vettä on tullut 52,7 milliä. Toiseksi suurin kertymä on Ilomantsin Mekrijärvellä, jossa on tullut 43,4 milliä, kertoo päivystävä meteorologi Nina Karusto.

Ilmatieteen laitoksen mukaan näin runsaita sateita tapahtuu keskimäärin kerran kesässä.

– Nämä ovat aika lähellä kuukauden sademääriä. Elokuun sademäärät keskimäärin ovat 50–80 milliä, Karusto kertoo.

Sadealue kattaa suurimmilla an melkein koko maan itäpuolen

Karjalan ja Savon maakuntien päällä oleva saderintama etenee kohti pohjoista päivän aikana, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Pohjois-Karjalassa sateet olivat jo kolmen maissa iltapäivällä heikkenemässä.

Yli 50 millin sadekertymiä odotetaan vielä ainakin Kainuuseen. Illansuussa sadealue yltää Lapin ylle.

– Kainuussa sataa huomiseen aamuun asti. Itä-Lapissa pisarat heikkenevät vasta huomisiltana, Karusto kertoo.

Pohjois-Pohjanmaallakin tullut paikallisesti suuri sadekertymä

Maan länsiosissa on tänään enimmäkseen pilvistä ja illalla monin paikoin hieman selkenevää. Poikkeuksena on ollut Pohjois-Pohjanmaa, jonka eteläosissa on satanut vuorokaudessa jopa 37 millimetriä vettä.

– Kyseessä on aika yksittäinen sadealue lännessä. Muuten kertymät ovat jääneet vähäisiksi, Karusto sanoo.

Merialueilla on voimassa kovan tuulen varoituksia ja paikoin aallokkovaroituksia. Myös maan itäosissa ja Lapissa on paikoin voimassa tuulivaroitus sadevaroitusten ohella.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut