Finlandialla palkittu kirja antoi kimmokkeen Lahden Nuovossa esittäytyvälle kuvanveistäjälle 31.3.2023 17:00
Maalaaminen on "ärsyttävää ja v-ittumaista", silti Lahden Malvassa esittäytyvä Nanna Susi painaa töitä kuin viimeistä päivää 7.10.2022 15:52 | Päivitetty 8.10.2022 11:40
Lasten ja taiteilijoiden yhteistyötä – Lahden kaupungintalon työmaa-aitoihin valmistui kaksi uutta maalausta 6.7.2022 13:20
Timo Jakola avasi näyttelyn kotonaan Hollolassa, uusissa teoksissa näkyy mennyt talvi: "Syvällä käytiin" 29.6.2022 13:30
Veistoksillaan hätkähdyttänyt lahtelaistaiteilija kritisoi Lahden kaupunkia taiteilijoiden surkeista työtiloista 27.5.2022 6:30 | Päivitetty 30.5.2022 9:10
Riihimäellä voi pysähtyä ihastelemaan kuosisuunnittelun legendan Maija Isolan elämäntyötä – "Hän ei ollut mikään luksusihminen" 23.5.2022 6:00
Nastolan vanhassa kunnantalossa ei tänä kesänä nähdä nykytaidetta vaan kansallispukuja 18.5.2022 7:00 | Päivitetty 21.5.2022 11:36
Lahden Kirsikkapuisto avautui – avajaisten ohjelmassa oli esimerkiksi musiikkiesityksiä 17.5.2022 17:45 | Päivitetty 21.5.2022 16:14
Andy Warholin ikoninen Marilyn-teos myytiin huutokaupassa lähes 200 miljoonalla dollarilla 10.5.2022 6:11
Lahden galleria Kipinässä esittäytyvä Inka Hannula maalaa ihmeotuksia, joista moni löytää sukulaisensa 7.5.2022 13:00
Lahden julistetriennalen voitto meni Japaniin, suomalaiset jäivät palkintosijojen ulkopuolelle 5.5.2022 19:09
Lahden Malva tähtää suosituimpien taidemuseoiden kantaan: kävijätavoite on kunnianhimoinen mutta ei mahdoton, sanoo museonjohtaja Tuulia Tuomi 30.4.2022 10:08 | Päivitetty 30.4.2022 13:56
Vieraiden lukumäärä sai hymyn huulille, hittikassit menivät kuin kuumille kiville museokaupassa – näin sujui Malvan ensimmäinen päivä 29.4.2022 20:36
Vuosikymmeniä hartaasti odotettu taidetila avautui viimein yleisölle Lahdessa – katso kuvat Malvan ensimmäisen päivän vilinästä 29.4.2022 13:01 | Päivitetty 30.4.2022 10:10
Lahden Malva-museon pysyvän näyttelyn "rokkistara" on tarkoin vartioitu taideteos, joka vetää ulkomaillakin massoja 29.4.2022 7:00 | Päivitetty 29.4.2022 14:31
Hollantilainen Maarten Baas toi Lahden uuteen Malva-museoon mielikuvituksellisen näyttelyn, jossa huonekalut palavat ja pukumiehet ammuvat 27.4.2022 20:04
Ilkka Kuosmasen kommentti | Malva-museo avautuu – tuleeko tästä teoksesta Lahden suosituin selfie-kohde? 27.4.2022 17:48
Lopulta talouslaskelmatkin todistivat, että Lahden taidemuseo pitää viedä Malskille – Maija-Riitta Kallio ei halua enää muistella vanhoja rähjäisiä tiloja 27.4.2022 6:00
Ilkka Kuosmasen näkökulma | Lahden taidemuseon rakennushankkeen historia on täynnä pikkupolitikointia ja huonoa ajoitusta 27.4.2022 6:00
Näyttelyarvio | Kaarisillan näyttely riemastuttaa oivalluksillaan lahtelaisgalleriassa 25.4.2022 17:00
Lahtelainen Galleria Nuovo esittelee Kaarisillan toimintakeskuksen kuvataidekoulutuksesta valmistuvien töitä 19.4.2022 7:30
Hattulan kirkosta tuli romaanin ansioista viime kesän yllättävin turistihitti – kirkossa valmistaudutaan nyt uuteen kiireiseen kesään 17.4.2022 12:00
Ilkka Kuosmasen näkökulma | Lahti-kuvasto päivittyy nyt elokuvateattereissa, ja olihan se jo aikakin 16.4.2022 7:00
Rakokiven monitoimitalo sai taidetta, joka esimerkiksi patistaa lapsia syömään perunaa 14.4.2022 11:47
Ilkka Kuosmasen näkökulma | ARS22-näyttely osoittaa, että nykytaide ei tarvitse spektaakkeleja ollaakseen puhuttelevaa 11.4.2022 17:00 ARS22 avasi Kiasman peruskorjauksen jälkeen – katso kuvagalleria! 11.4.2022 17:00
Liisa Helle-Wlodarczyk pelastaa vanhaa taidetta – nämä kolme ikävää asiaa nakertavat patsaita Suomessa 10.4.2022 13:35
Maitokannut ja opetustaulut menivät pois muodista ja antiikista on tullut lähes kirosana – lue listasta, mitä vanhan tavaran ostajat nyt etsivät Lahden antiikki- ja keräilymessuilta 9.4.2022 6:00 | Päivitetty 9.4.2022 13:34
Ilkka Kuosmasen näkökulma | Diginäyttely on kiva tekijälle mutta kehnompi kokijalle, todistaa Wellamo-opiston laaja alueellinen kevätkattaus 5.4.2022 11:15 | Päivitetty 5.4.2022 16:42
Lahden Malva-museo sai huomattavan taidelahjoituksen – hyvä lisä museon avajaisiin 31.3.2022 17:15 | Päivitetty 26.4.2022 16:48
Lahden historiallinen museo ottaa päijäthämäläiset mukaan näyttelyiden rakentamiseen 13.3.2022 8:00 | Päivitetty 13.3.2022 9:03
Kristiina Kajaste turrutti nuorena suruaan päihteillä, eikä välittänyt mistään – sitten maalaamisesta tuli intohimo, joka vei hänet kultaamaan luksusristeilijöitä Japaniin 13.3.2022 7:00
Kepeyden takana on vakavuuden ulottuvuus - 15-vuotista taiteilijauraansa juhlistava Timo Tähkänen on joutunut pohtimaan omaa taiteilijuuttaan 11.3.2022 7:05 | Päivitetty 18.3.2022 16:48
Danielson-Kalmarin huvilassa nähdään kesällä valtionpalkinnon saaneen Sasha Huberin sekä asikkalalaisen taiteilijan Petri Saarikon teoksia 5.3.2022 15:03
"Pitsikuiskaaja" Mari Ketosalmi ompelee Nastolan Villähteellä uniikkeja häämekkoja vanhoista materiaaleista – mekkoon voi tulla vaikka morsiamen kastehelmet 5.3.2022 8:00 | Päivitetty 5.3.2022 20:54