Nyt tuli karu ennuste: "Asuntojen hinnoissa nähdään isoin romahdus sitten 1990-luvun laman" 30.9.2022 10:40
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat elokuussa selvästi heinäkuusta – vuoden takaisesta vielä pientä nousua 29.9.2022 9:01
Kuluttajien usko talouteen vajosi jälleen ennätysalas – EK:n mukaan tilanne ei näy vielä kunnolla heikentyneenä kulutuksena 27.9.2022 11:08
Yli puolet kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoo viennin kasvavan ensi vuonna 7.9.2022 8:55
Korkojen ja inflaation nousu painaa kuluttajien talousluottamusta ennätysalas, mutta oman työpaikan säilymiseen uskotaan yhä 27.7.2022 21:13
Kiinteistönvälittäjät: Suuret asunnot etätyömahdollisuuksineen kiinnostavat yhä pieniä enemmän 28.6.2022 7:17
Moni omakotiasukas on vetänyt remonttiaikeissaan nyt liinat kiinni – pulaa voi olla rahasta, tarvikkeista ja tekijöistä 22.6.2022 12:07
SRV:n Venäjän omistuksille kova kiinnostus – useita ostajakandidaatteja, kertoo Vedomosti 6.6.2022 13:03
Rakennusteollisuus: Rakentaminen kallistuu laskuun ensi vuonna, tänä vuonna vielä kasvua 19.5.2022 10:53
Rakennusalan yritykset: uhkakuvat osin synkempiä kuin koronakriisin aikana – odotettavissa hankkeiden siirtämisiä ja perumisia 22.4.2022 13:40
USA:n keskuspankki valmistautuu purkamaan elvytystoimia ennakoitua nopeammin – villisti laukkaava inflaatio ajaa Fediä koronnostoihin ensi vuonna 15.12.2021 18:20
Teknologiateollisuudessa työskentelevät työntekijät sekä toimihenkilöt julistavat sopimusaloja koskevan ylityökiellon 3.12.2021 17:30
Kiinteistöjätti Evergrandeen liittyvät riskit ovat "hallittavissa", sanoo Kiinan keskuspankki 15.10.2021 15:45
Ekonomistit toppuuttelevat: Korkeat inflaatioluvut eivät juuri tavallisen kuluttajan elämää hetkauta 3.10.2021 22:24
Pankkien visiot sähköisestä asuntokaupasta tuottavat kuluttajille murheita ja liikakuluja, moittivat kiinteistönvälittäjät 28.9.2021 10:17
Työehtoja lähdetään sopimaan poikkeuksellisessa asetelmassa, mutta tutkijoiden mukaan sen vaikutusta tulevaan on vaikea ennustaa – "En uskaltaisi julistaa keskitettyä järjestelmää pysyvästi kuolleeksi" 24.9.2021 18:36
"Osa työnantajapuolen toimijoista haluaa verta kentälle" – Teollisuusliiton Riku Aalto ei sulje mitään työtaistelukeinoa, yleislakkoakaan, pois valikoimasta 24.9.2021 17:41 Minimipalkkalaki ei innosta Teollisuusliitossa – "Järjestelmästä tulisi aivan tavattoman jäykkä" 24.9.2021 5:00
Minimipalkkalaki ei innosta Teollisuusliitossa – "Järjestelmästä tulisi aivan tavattoman jäykkä" 24.9.2021 5:00
Teollisuusliitto ei neuvottele uuden työnantajaliiton kanssa, koska se ei ole vieläkään "neuvottelukypsä" – teknologiateollisuudessa voi olla edessä sopimukseton tila 22.9.2021 16:23
Pörssikurssit alamäessä ympäri maailmaa – kiinalainen kiinteistöjätti Evergrande huolestuttaa sijoittajia 20.9.2021 23:37
Kiinassa pelätään tuhoisaa ketjureaktiota – maan toiseksi suurin rakennusjätti kaatumassa yli 300 miljardin dollarin lainoihinsa 16.9.2021 17:57
Hypo: Asuntojen hinnat nousevat nopeammin kuin kymmeneen vuoteen – kuumimmilla alueilla myyjille kirjoitetaan jopa "rakkauskirjeitä" 27.8.2021 8:40
Sähköinen asuntokauppa on lisääntynyt pandemian aikana – "On helppoa, kun ei tarvitse sopia myyjälle ja ostajalle sopivia aikatauluja" 15.8.2021 11:58
OP: Vanhojen asuntojen hinnat suurissa kaupungeissa nousseet jopa 25 prosenttia viidessä vuodessa 12.8.2021 22:02
Tällä viikolla on saatu paljon positiivisia talousuutisia – työllisyyden kohtaanto-ongelma on kuitenkin pahentunut ja kysymysmerkkejä on ilmassa paljon 30.7.2021 15:13
Noin tuhannesta asunnosta pitäisi löytyä se ikioma koti – Lahden asuntokauppa on niin kiivasta, että suosikkikohteista on jo pulaa: "Moni voisi myydä asuntonsa, mutta sitten ei olekaan ostettavaa" 26.7.2021 20:49
Tietojen pimitystä, lainvastaisia sopimuksia, asiakirjojen panttaamista – kiinteistönvälitysfirmat saaneet kymmeniä sanktioita viranomaiselta 4.7.2021 13:29
Fiva alentaa asuntoluottojen lainakaton 85 prosenttiin – paluu koronaa edeltäneelle tasolle 29.6.2021 10:07
Kiinteistönvälittäjät morkkaavat Digi- ja väestötietovirastoa – "epäonnistunut tehtävässään" 29.6.2021 11:48
Ruotsissa edullista vuokra-asuntoa saa jonottaa kuin Ladaa Neuvostoliitossa – markkinavuokrista puhuminen sysäsi Löfvenin hallituksen kuilun partaalle 20.6.2021 14:50
Teknologiateollisuus kyllästyi "yhden koon malliin, joka synnytti pienimmän yhteisen nimittäjän neuvottelutuloksen" 21.5.2021 19:33
Nyt tuli varoitus asuntojen hintarallista – "Kannattaa varautua siihen, ettei välttämättä saa omiaan takaisin" 20.5.2021 11:04