Kaikki Krakovan lauantaisen joukkoampumisen kuusi uhria on tunnistettu, kertoo Tanskan Yleisradioyhtiö Danmarks Radio. DR:n mukaan tiedot perustuvat Puolan viranomaisten AFP:lle antamiin tietoihin.
DR:n mukaan joukkoampumisessa menehtyivät 51-vuotias itävaltalaisnainen, 47-, 53- ja 61-vuotiaat puolalaisnaiset, 50-vuotias puolalaismies sekä 32-vuotias brittiläismies.
Kuusi ihmistä kuoli ja 16 ihmistä loukkaantui Krakovan keskustassa lauantaina, kun epäilty tekijä avasi tulen ltapäivällä Suomen aikaa. Poliisi tutkii tapausta terrorismina.
Tekijän kotoa löytyi lisäksi myöhemmin kolme ruumista. Uhrit olivat epäillyn vanhemmat ja sisko. Epäillyn isä oli 53-vuotias, äiti 52-vuotias ja sisko 20-vuotias.
Ampumisesta epäillään vuonna 2002 syntynyttä puolalaista miestä. Maan sisäministerin mukaan epäiltyä kiehtoi äärioikeistolainen ideologia.