Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Lukijalta | Onneksi olin silloin tenavaiässä, en osannut muuta kuin pelätä

Teppo Koskisen Esalainen (ESS 12.1.) kertoo evakoiden tarinoista. Tämä kirjoituksen kohta kiinnitti huomioni: "Mikä on läheisempää kuin pohtia, miltä tuntuisi itse menettää oma kotinsa, elämän piirinsä, tutut esineet ja kotiseutunsa?"

Miltä se tuntui aikuisista, jotka koko elämänsä olivat asuneet Karjalassa?

Tuota kohtaa voisi itse kukin hieman syvällisemmin pohtia. Mitä tekisit ja miltä se tuntuisi, jos perheellesi tultaisiin sanomaan, kuten meille marraskuussa 1939, kun Viipuria pommitettiin: teillä on kaksi tuntia aikaa koota nyytit, jotka jaksatte kantaa ja lähteä rautatieasemalle, josta teidät kuljetetaan eteenpäin.

Asemalla minäkin, perheen nuorimmaisena, jouduin odottamaan pakkasessa viisi tuntia (äitini ja siskoni helmoissa), ennen kuin täpötäysi juna vei meidät pois palavasta ja sotatilassa olevasta kaupungista. Isä oli siellä, missä monet muutkin isänmaata puolustavat Suomen miehet.

Onneksi olin silloin tenavaiässä, en osannut muuta kuin pelätä, mutta miltä se tuntui aikuisista, jotka koko elämänsä olivat asuneet Karjalassa ja rakentaneet tulevaisuutensa sinne?