"Valmentajilla on oltava niin hyvä itsetunto, avarakatseisuutta ja pelisilmää, että he pystyvät myöntämään virheensä", sanoo yksilö- ja työyhteisövalmentaja Aki Miettinen 11.8.2021 8:00
Kirja-arvio | Niillas Holmberg valaisee esikoisromaanissaan saamelaista kulttuuria ja identiteettiä monesta suunnasta 9.5.2021 18:35
Psykologi Marjo Pennonen kertoo, miten jaksat paremmin töissä – erityisen tärkeää on arvojen asettaminen 13.4.2021 6:00
Pekka Poudan julkinen pohdinta sukupuolen ilmoittamisesta sai aikaan someryöpyn, myös muut julkisuuden henkilöt ottivat osaa keskusteluun – "RIP lapsuus", "Onpa typerä twiitti" 8.2.2021 17:20
Lahtelainen Krista Kohonen julkaisi itsestään kuvan alusvaatteissa ja rohkaisee muitakin tekemään samoin: "Kohtaan edelleen läskivihaa, jonka vuoksi haluan olla edistämässä kehorauhaa" 4.10.2020 20:38
Uutissuomalaisen debatti | Koronakriisi saattaa tuoda muutoksia suomalaisten EU-asenteisiin, mutta millaisia? – "Pelastetaan yhdessä Eurooppa -ajattelua ei oikein ole näkyvissä" 19.9.2020 19:39 Uutissuomalaisen debatti | Juho Korhonen ja Johannes Niemeläinen: EU:n elvytyspaketti ei rapauta kansallista solidaarisuutta – "Pelon lietsonta perustuu vanhentuneeseen ymmärrykseen" 19.9.2020 7:00 Uutissuomalaisen debatti | Tutkijat: Eurooppalaista solidaarisuutta ei ole syntynyt juhlapuheista huolimatta 19.9.2020 7:00
Uutissuomalaisen debatti | Juho Korhonen ja Johannes Niemeläinen: EU:n elvytyspaketti ei rapauta kansallista solidaarisuutta – "Pelon lietsonta perustuu vanhentuneeseen ymmärrykseen" 19.9.2020 7:00
Uutissuomalaisen debatti | Tutkijat: Eurooppalaista solidaarisuutta ei ole syntynyt juhlapuheista huolimatta 19.9.2020 7:00