Twitter ottaa osan vastuusta loppiaisen mellakkaan johtaneesta väärän tiedon leviämisestä – Facebookin mukaan vastuu tapahtuneesta on Trumpilla ja mellakoitsijoilla 26.3.2021 6:17
Entinen poliisipäällikkö: Trumpin kannattajat saapuivat kongressitalolle "valmistautuneena sotaan" 23.2.2021 21:49
Kaikkea kalajutuista selviytymistarinoihin – näköislehti ilmestyy myös loppiaisen jälkeisenä päivänä 6.1.2021 7:00
Poliisi: Nokialla murhattiin vuonna 1990 syntynyt mies jouluna, mahdollisia havaintoja pyydetään 28.12.2020 16:15
26.12. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä | 10 uutta tartuntaa, kaksi potilasta tehohoidossa 26.12.2020 10:34
Lahjoitusverta tarvitaan myös joulunpyhinä – lahtelainen Heidi Pakarinen on luovuttanut verta jo yli 50 kertaa 26.12.2020 9:10
Yön uutiskooste | Nashvillen räjähdyksessä mahdollisesti ihmisvahinkoja, Nuoret Leijonat aloitti jääkiekon MM-kisat voitokkaasti 26.12.2020 7:18
Tapaninpäivänä kipristellään pakkassäässä koko maassa – Koillis-Lappiin annettu pakkasvaroitus 26.12.2020 13:28
Antti Mäntymaan kolumni | Joulupäivän tyhjät kadut tuovat mieleen Lontoon huhtikuisen korona-autiuden – ensi vuonna lontoolaiset tarttuvat varmasti jokaiseen tilaisuuteen poistua kotoaan 26.12.2020 7:25
Jouluna suurin osa poliisin työtehtävistä on ollut kodeissa ja liikenteessä – kynttilöistä syttynyt tulipaloja eri puolilla Suomea 25.12.2020 18:56
Jouluaatto sujunut rauhallisesti ympäri Suomen – "Sekalaisia poliisin perustehtäviä" 24.12.2020 22:14
Yön uutiskooste | Turku julistaa tänään joulurauhan koronan vuoksi ilman yleisöä, Trump jatkoi kiisteltyjä armahduksiaan 24.12.2020 8:30
Jouluaaton sää ollut epävakaista, huomenna pakastaa – tapaninpäivänä on poutaista pakkassäätä 24.12.2020 21:00
Valkeasta joulusta on etelässä turha haaveilla – talvisempaa säätä on kuitenkin luvassa joulupäivänä 23.12.2020 19:08
Päijät-Hämeeseen luvassa valkoinen joulu – mutta pysyykö lumi maassa ja riittääkö sitä hiihtoladuille? 22.12.2020 19:00
Monet ruokakaupat auki kellon ympäri jouluna – viinit pitää ostaa viimeistään aattoaamuna 22.12.2020 20:46
"Jeesus-vauva tuo joululahjat" – Joulun perinteet eivät ole yhtenäiset ympäri maailman 20.12.2020 7:00
Valkoista joulua voi odottaa maan keski- ja pohjoisosiin – aattona kevyttä lumisadetta saataneen myös etelään 19.12.2020 16:24
Valmiuslain tarve saattaa nousta hallituksen pöydälle alkavalla viikolla – ainakaan oppositiolla ei ole tietoa, että akuutteja suunnitelmia olisi olemassa 13.12.2020 20:14
Korona katkaisee yli 300 vuotta vanhan perinteen – Porvoon kaupunki ei järjestä tänä jouluaattona perinteistä joulurauhan julistusta Raatihuoneentorilla 20.10.2020 19:30