Noin puolella alle 30-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä ei lainkaan työuraa 15.1.2026 9:41
Lähes kaksi kolmasosaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneista työllistyi valmistuttuaan 1.12.2025 10:19
Teknologiateollisuus tarvitsee 140 000 uutta osaajaa seuraavan kymmenen vuoden aikana 25.11.2025 9:14
Helsingin Suomalaisen klubin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin konservatiivien tukema Olli Meretoja 21.11.2025 8:39
Jo viideltä hyvinvointialueelta lähtenyt johtaja – lähtijöitä ei kiitellä, kuten pörssiyhtiöissä on tapana 5.11.2025 5:00
Hyvinvointialueiden talous tasapainottumassa, THL arvioi – harva alue saa silti katettua alijäämän ensi vuonna 21.10.2025 11:12
Kysely: Asenteet mielenterveysongelmia kohtaan negatiivisempia kuin 14 vuoteen – liitto pitää muutosta hyvin huolestuttavana 10.10.2025 10:07
Outoja hengitysvajauksia ja pysyviä lonkkamurtumia – kaksi hyvinvointialuetta väittää löytäneensä virheitä, jotka voivat vääristää rahoitusta jopa sadoilla miljoonilla 8.10.2025 17:46
Sosiologi Elina Haavio-Mannila on kuollut – sukupuolentutkimuksen uranuurtaja kartoitti muun muassa perhe- ja seksielämää 27.9.2025 21:25
T24 | Tarton yliopisto supistaa lääketieteen opintoja – osuu kipeästi suomalaisiin opiskelijoihin 18.9.2025 16:44
Professori Jenni Kulmala: "Kannattaa hyödyntää itselle luontevimpia muistisääntöjä" 15.9.2025 9:31 Tiesitkö, että muistisääntöjä voi opiskella ja harjoituttaa 15.9.2025 9:40
Eläköityvä oikeuspsykiatrian professori muistuttaa henkirikollisuuden mittasuhteista: "Nyky-yhteiskunta on oleellisesti turvallisempi" 14.9.2025 6:00 Kuopion keskustan lähellä on laitos, johon otetaan vain kaikkein vaikeimpia ja vaarallisimpia potilaita – "Tehtävämme on katsoa ihmistä, ei vain tekoa" 14.9.2025 6:00 Matkailujulkaisu suositteli retkeä "hulluinhuoneelle" – Katso kuvat Niuvanniemen historiasta 14.9.2025 6:00
Kuopion keskustan lähellä on laitos, johon otetaan vain kaikkein vaikeimpia ja vaarallisimpia potilaita – "Tehtävämme on katsoa ihmistä, ei vain tekoa" 14.9.2025 6:00
Matkailujulkaisu suositteli retkeä "hulluinhuoneelle" – Katso kuvat Niuvanniemen historiasta 14.9.2025 6:00
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat heinäkuussa yli viidenneksen – "Pieni pettymys" 10.9.2025 15:27
Hennalaan pientaloja, radanvarressa suunnitelmat vielä auki – Lahden maakaupat sinettiä vaille 5.9.2025 16:17
Tyypin 2 diabeteksen hoito otti digiloikan – "Hoitopolut muistuttavat valmennuspaketteja" 31.8.2025 11:00
Erikoislääkäriltä synkkä näkemys: Hallituksen arvojen seurauksia maksetaan terveydenhuollossa 30.8.2025 13:00
Mitä tehdä, jos läheisen henkinen vointi huolestuttaa? Itsetuhoisista ajatuksista kannattaa kysyä suoraan, asiantuntijat neuvovat 20.8.2025 15:56
Väitöstutkimus: Kuntien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistyössä merkittävästi jännitteitä 11.8.2025 16:26
Työssäkäyvien kokaiinin käyttö on parin viime vuoden aikana lisääntynyt, sanoo päihdelääkäri – "Pelkkä känni ei enää riitä" 23.7.2025 16:02
Mistä lisää henkilökohtaisia avustajia? – Avustajaa tarvitsevien suomalaisten määrä on moninkertaistunut 6.7.2025 9:52
Luulitko pääseväsi helpolla tekoälyn avulla? Asiantuntijalta varoitus työtahdin kiristymisestä 5.7.2025 7:00