A-klinikka tekee yhteistyötä myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kanssa – rahavirta suoristuu uudella hyvinvointialueella 1.2.2022 6:30
Suomessa heräsi huoli tappavista fentanyylipillereistä, mutta vielä niitä ei ole tavattu meillä eikä Ruotsissa – huumeissa havaitaan kuitenkin jatkuvasti vaarallisia epäpuhtauksia, sanoo keskusrikospoliisin rikoskemisti 31.7.2021 11:09
Etätöihin palaaminen hellekesän tissuttelun jälkeen näkyy ongelmien syvenemisenä, arvioivat asiantuntijat 16.7.2021 17:17
"Kadulla on ollut paljon väkeä, ja he ovat huonokuntoisempia kuin yleensä" – Korona-arki pahensi päihdeongelmia osalla ihmisistä 13.5.2021 20:00
Yksin eristyksiin jäänyt ikäihminen on voinut hakea lohtua pullosta – hoitopalveluissa päihdeongelmat näkyvät viiveellä 2.1.2021 15:11
A-klinikka avaa Lahteen uuden kuntoutumisosaston nuorille, tuo yli 10 uutta työpaikkaa 2.9.2020 14:28
Näppis | Vuosien jäkeen poikkesin Kisapuistoon katsomaan kansallislajia. Huomasinkin tulleeni kuin mölyävään rokkitapahtumaan. Kummallista musikkia soitettiin jopa urheilusuoritusten välilläkin. Mölymusa ei viihdyttänyt vaan sotki tunnelmaa. Äänestin jaloillani. 28.7.2020 14:10
Pienikin promillemäärä vaikuttaa ajokykyyn – rattijuopumuksia todetaan joka kesä lähes 18 500 11.7.2020 11:36
Koronavirus sulki rajat myös huumeilta – Vieroitushoidon tarve kasvaa ja terveydenhuolto kuormittuu entisestään: "Meillä on hirveä pommi käsissämme" 6.4.2020 18:04