Näppis: Vuosien jäkeen poikkesin Kisapuistoon katsomaan kansallislajia. Huomasinkin tulleeni kuin mölyävään rokkitapahtumaan. Kummallista musikkia soitettiin jopa urheilusuoritusten välilläkin. Mölymusa ei viihdyttänyt vaan sotki tunnelmaa. Äänestin jaloillani.

Vuosien jäkeen poikkesin Kisapuistoon katsomaan kansallislajia. Huomasinkin tulleeni kuin mölyävään rokkitapahtumaan. Kummallista musikkia soitettiin jopa urheilusuoritusten välilläkin. Tarkoitus ei auennut vaikka naiset pelailivatkin. Mölymusa ei viihdyttänyt vaan sotki tunnelmaa. Äänestin jaloillani.

Kerrostalokennoissa ja asfaltilla peitetyssä ympäristössä asuvista ihmisistä kasvaa vihreitä, erityisesti Helsingissä. Nyt valkoposkihanhien lisääntyminen on sielläkin herättänyt huolta. Muutama kasvava susipopulaatio siellä auttaisi ajattelemaan maaseudun elinolosuhteita.

Onko virkahenkilöiden ajatusmaailma todella noin vinksahtanut! Ei voi välttyä ajatukselta kun näkee kyltit Ruoriniemen rantaraitilla. Todella erikoista. Valvonta ei toimi hääppöisesti turvallisuuden suhteen ihmistenkään osalta. Kuinkahan ja kuka valvoo ja millä valtuuksilla. Missä päätösasiakirjat on nähtävissä?

Lahdessa on hanhiongelma! Ongelmaa suojelemallako se aiotaan ratkaista? Kyltit on loukkaavia, ihmisille tarkoitetuilla alueilla.

Ihmettelen mitenkä on mahdollista, kun työikäinen 51v ei saa töitä, mutta 61+ eläkeläisistä on työmarkkioilla kova puute.

Onko se sataman paha haju energiajätteen haju? Paasikivenaukion laidalla on haissut ajoittain iltaisin ja herättänyt minut usein öisin infernaalinen silmiin ja hengitysteihin tunkeutuva pistävä haju, selvästi raitisilmaventtiileistä. Ole syyttänyt biodieseliä, jopa uutta, luontoystävällistä liukkaudenestäjää viime talvena. Ainakin se haju vaikeuttaa hengitystä, mitä sitten lienee ja mistä tullee.

Hei M Forsberg. Laittakaa se selviämisasema A-klinikan vieroitushoitoyksikön yhteyteen. Päihdepalveluiden ongelma on kunt. laitoshoidon ja asumispalveluiden heikko ja hidas saatavuus. Pitää olla pino asiantuntijalausuntoja, jos hoitoa haluaa.

Mahtaakohan tulla päivä, jolloin Yle lähettää ohjelman, jossa haastatellaan Isisin iskujen uhreiksi joutuneiden omaisia?

Saas nähdä tuleeko sataman masto tänä kesänä valmiiksi vai häviääkö kokonaan kuin vesikaivokin sieltä?

Älkää te miehet ihmetelkö jos teitä "nokitaan", laittakaa itsenne ja elämänne kuntoon niin ei tarvitse moittia. Nykyään miehet kittaa viinaa ja töllää urheilua. Mitä iloa siitä on naiselle? Ja ennen miehet osasi pukeutua, nykyisin näyttävät säälittävältä. Kyllä nainen arvostaa jos aihetta on.

Kuulin huhuja, että perustulo vie työkyvyttömyyseläkkeen pois. Onko näin? Että 1 200 euron sijasta tilille tulisi enää se kaavailtu 500 euroa? Oikeudenmukaisuus, missä se on?

Ne hanhet, ne hanhet. Ei ely-keskus mitään päätä. Päätökset tekee aina ihminen/ihmiset. Olisi kiva tietää kuka/ketkä ja mistä puolueista. Nimet ja naamat vaan ESS:n etusivulle

Ystävyysraitin lava: juopot ukot ja akat ovat sen valloittaneet, huuto ja meteli korvia huumaava, lavan edusta kuin kaatopaikka, vaatteet, reput juomakassit ja pyörät levällään, kuseskelevat pitkin aluetta.

Jos omistaa autotallin ja haluaa ahkeroida aikansa kuluksi äänekkäillä koneilla, miksi ei voi pitää tallin ovea kiinni. Haluaisin nauttia omalla etupihallani luonnon hiljaisuudesta, mutta! Ajattelemattomuuttako naapuria kohtaan ?

Lomien jälkeen on Vaparin ja Lahdentien kulman terassille palannut kännäämään töiden jälkeen se viimeinen, joka huorittelee yli 50 t /v tienaavaa DItä.

Hollolan kuntakeskus on todella epäviihtyisä. Kirjaston aukiolla päivystää örveltäjien joukko, entisen ABC:n ja entisen S-marketin seutu aivan kaatopaikkakunnossa, pimeän aikaan kunnan hoitamissa alikulkutunneleissa (koulukeskuksen suuntaan) pilkkopimeää! Luettelenko lisää? Näin ollut jo vuosia!

Suomi tarvitsee kakun leipojia! Nyt tulee pelkästään syömämiehiä. Suunta on käännettävä nopeasti!

Renkomäessä rakennettavalla alueella näkyy hyvin liikennejärjestelyn typeryys: ohjataan liikenne pienten katujen kautta Renkomäen väylälle, kun voisi ohjata sinne suoraankin. Vielä asian voi korjata.

Minä myös katselen mielelläni upeita prätkiä ja mustaa nahkaa, vau! Mutta kaikkein mieluiten olen oman komistukseni kyydissä. Monen naisen unelma. Nahkapukuinen nainen.

Suomea pitäisi todella kääntää 20v taaksepäin. Kela-etuudet ja lainsäädäntö olisi tolkullisella tasolla. Eikös 50-luvun alussa ollut pinnarilaki olemassa?

Kiitos kirjoituksestasi 26.7. Timo Hakanen. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tässä maassa pitäisi olla sananvapaus, mutta heti kun joku kyselee vanhojen arvojen tai perinteiden ja hyvien tapojen perään, niin hänet vaiennetaan. Ilmanko tässä maassa voidaan huonosti. Ei kaikkinainen vapaus ilman rajoja kenellekään mitään turvaa eikä hyvinvointia anna.

Noilta vesijettikaahareilta pitää vaatia jonkinlainen testi ennenkuin jetti vuokrataan. Ei minkäänlaista tajua vesiliikennesäännöistä.

Olisi hyvä saada niiden ELY toimiston virkailijoiden nimet tietoon jotka niitä valkoposkihanhia suojelevat. Saataisiin kaupungintalon seinälle kunniakirjat ihan kuvan kanssa heistä jotka kunniakkaasti estivät lahtelaisen pääsyn virkistysalueille etteivät hanhet vain häiriinny. Maanviljelijätkin kiittävät kun ei tarvitse viljaa korjata että hanhet voivat hyvin ja saavat riittävästi ravintoa.

Nyt omaiset pääsee taas katsomaan palvelutaloissa omaisiaan. Miksi rupeatte heti narinan kaikesta turhasta. Nauttisitte omaisen tapaamisesta.

Palvelutaloon pääsee taas omaiset. Nauttisitte tapaamisesta. Heti alkoi narina kaikesta, ei mikään hyvä. Miksi näin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  2. Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  3. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  4. Kuntouttavan työtoiminnan tarve on Päijät-Hämeessä edelleen moninkertainen asiakaspaikkoihin verrattuna – jonotusajat jopa kuukausia
  5. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  6. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  7. Yön uutiskooste: Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  8. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  9. FC Lahti sai kunnolla maalihanat auki Ilvestä vastaan, Assehnoun kuritti vastustajaa kahdella maalilla – "Yleensä kova työ palkitaan"
  10. Lahti on saanut etäkoulukevään jäljiltä 1,5 miljoonaa oppimisen tukemiseen – avustus käytetään tukiopetukseen ja uusien opettajien palkkaamiseen
  11. Hanna Myyrän Esalainen: Lemmikin mukana kulkee monta ilonaihetta
  12. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Uutissuomalaisen kyselyssä: Aluekehitysrahoja jaettava nykyistä tasaisemmin koko Suomeen
  13. Bottaksen juhlat jäivät Britannian gp:ssä juhlimatta – "Hyvin turhauttavaa"
  14. Liian tiivis istuminen on puhuttanut FC Lahden kotipeleissä – "On vaikeaa lähteä ihmisiä siirtelemään", sanoo toimitusjohtaja
  15. Rulla-ampumahiihdon SM-kultaa napanneella Mari Ederillä riittää yhä työsarkaa ampumapaikalla – "Ainoa mysteeri on enää se, miten saan virheet mahdollisimman nopeasti korjattua" 

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.