Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos

Mainos:

SY vaatii: Postin jakelu annettava yritysten hoidettavaksi

Realistinen tapa kilpailutukseen on se, että Suomi jaetaan alueisiin ja niiden jakelu kilpailutetaan. Jos esimerkiksi Häme kilpailutettaisiin yhdessä, niin Mediatalo ESA ja Hämeen Sanomat olisivat vahvoilla, koska niillä on yhdessä seitsenpäiväinen jakelu lähes koko Hämeen alueella.

Suomen Yrittäjien mukaan valtion on vastattava vain postitoiminnan järjestämisestä. Jakelu tulee avata kokonaan markkinoiden toteutettavaksi.

– Paras tapa turvata hyvät ja tehokkaat jakelupalvelut on yksityisen yritystoiminnan varaan rakentuva palveluiden tuotanto. Siksi esitämme, että postinjakelu kilpailutetaan, ja riittävän pienissä osissa, jotta myös pienet yrittäjät voivat osallistua siihen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Nyt Postin yleispalveluvelvoite edellyttää, että kirjeet ja pienet paketit on jaettava ja keräiltävä viitenä arkipäivänä viikossa. Tällaisen postin määrä vähenee vuodessa kymmenellä prosentilla, mikä tarkoittaa 70 miljoonan euron tulojen laskua.

Jotta rahat riittävät postinjakoon, Postin on joko kerättävä tuloja muualta tai valtion on tuettava Postia. Tällä hetkellä valtio ei anna rahaa Postille, muttei vastaavasti odota siltä tuottoja. Siksi liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt lausuntoja ehdotuksistaan postilain uusimiseksi. Postilakiuudistus on tarkoitus viedä eduskuntaan tämän vuoden kuluessa.

Muutaman kuukauden päästä edellytykset puolen Suomen jakeluun

Lahtelainen Mediatalo ESA on mukana Jakeluyhtiö Suomessa. Sen visio on tarjota yritysasiakkaille riittävän kattava ja hintakilpailukykyinen kotijakeluverkko valituissa tuoteryhmissä.

Suomen jakelumarkkinoille tarjotaan kilpailukykyisiä kotijakelupalveluita erityisesti osoitteellisen kirjeen, lehtien, pienpakettien ja kohdennetun osoitteettoman mainosviestinnän jakeluun.

Mediatalo ESA:n jakeluliiketoiminnan johtaja Kari Väisäsen mukaan Jakeluyhtiö Suomella on muutaman kuukauden päästä edellytykset puolen Suomen jakeluun. Hän myöntää, että haasteena on nopeus.

Väisäsen mukaan realistinen tapa kilpailutukseen on se, että Suomi jaetaan alueisiin ja niiden jakelu kilpailutetaan. Jos esimerkiksi Häme kilpailutettaisiin yhdessä, niin Mediatalo ESA ja Hämeen Sanomat olisivat vahvoilla, koska niillä on yhdessä seitsenpäiväinen jakelu lähes koko Hämeen alueella.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Näytä lisää

Lue seuraavaksi