Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

FT: Euroopan lentoliikenteen häiriköinnin epäillään lähteneen Venäjältä

Sopisi Venäjän aiempiin toimintatapoihin, arvioivat turvallisuusasiantuntijat.

Eurooppalaiset turvallisuusviranomaiset yrittävät selvittää, ovatko viikon aikana lentoliikennettä sekoittaneet pommiuhkaukset lähtöisin Venäjältä, kirjoittaa Financial Times.

Viikon kuluessa kymmeniä eri lentoja häirittiin perättömillä pommiuhkauksilla. Osa lennoista joutui tekemään hätälaskuja reiteillään, ja poliisi joutui tutkimaan lukuisia koneita räjähteiden varalta.

FT:n mukaan selvittelyt ovat vasta alkuvaiheessa, eikä konkreettisia todisteita ole saatu.

Monet turvallisuusviranomaisten edustajat kuitenkin katsovat, että jäljet johtavat todennäköisesti Venäjälle. Venäjällä on motiivi ja myös tekotapa, ja alustavat tiedot viittaavat Venäjälle, joka on kuluvan vuoden aikana lisännyt hybridi-iskujaan Euroopassa. Monissa tapauksissa se on hyödyntänyt yhteiskunnan suojauksen heikkoja kohtia tavoilla, jotka se voi kuitenkin kiistää.

Näin saadaan Euroopan maiden hallitukset näyttämään heikoilta ja kyvyttömiltä suojaamaan omia kansalaisiaan. Mahdollista on myös, että uhkauksien tekijät ovat Venäjä-mielisiä ryhmittymiä, jotka eivät välttämättä toimi maan hallinnon aloitteesta.

Turvallisuuspiireissä ei FT:n mukaan uskota, että Euroopan siviili-ilmailuun kohdistuisi mitään todellista uhkaa.

Joidenkin sähköpostitse tulleiden uhkausviestien allekirjoituksena on ollut itseään "Miesten Valtakunnaksi" nimittävä ryhmä. Feminismiä vastustava ryhmittymä tai sen nimeä käyttävät toimijat ovat toistuvasti uhkailleet Liettuan lentokenttiä, kertoi lentokenttien turvallisuuspäällikkö Vidas Ksanas tv-kanava LRT:lle. Ksanas sanoi, että Liettuassa on ajan myötä opittu erottamaan vakavasti otettavat uhkaukset silkasta ilkivallasta, ja arvioi, että samoin pitää tehdä myös muualla Euroopassa.