Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin

Inflaatio kiihtyi lokakuussa eniten pääryhmässä liikenne, jossa nousua oli 10,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Suomen EU-yhdenmukaistettu inflaatio kiihtyi lokakuussa 3,4 prosenttiin, kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Syyskuussa kuluttajahinnat nousivat 2,7 prosenttia vuoden takaisesta.

Inflaatio kiihtyi eniten pääryhmässä liikenne, jossa nousua oli 10,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Edelliskuussa nousua tässä ryhmässä oli 7,4 prosenttia.

Polttoaineiden kallistuminen on nostanut inflaatiota viime aikoina Suomessa ja euroalueella. Taustalla ovat erityisesti Lähi-idän sodan vuoksi kallistuneet energian hinnat.

Seuraavaksi eniten kasvua lokakuun kuluttajahinnoissa vuoden takaiseen verrattuna oli ryhmissä alkoholijuomat ja tupakka sekä koulutus.

Ennakkotiedot täsmentyvät, kun tiedonkeruu on kokonaisuudessaan päättynyt. EU-yhdenmukaistettuun inflaatioon ei ole laskettu mukaan esimerkiksi lainakorkoja.