Lastensuojelu- ja perhejärjestö Sateenkaariperheet irtisanoo kaikki kymmenen työntekijäänsä STEA-rahoituksen tulevien leikkausten vuoksi.
Työsuhteet päättyvät porrastetusti ensi vuoden alkupuoliskolla. Yhdistys varautuu myös perumaan irtisanomiset, jos vuoden 2027 rahoituspäätökset ovat myönteisiä.
Toiminnanjohtaja Juha Jämsän mukaan järjestöleikkausten valmistelu ja niihin liittyvä epävarmuus ovat aiheuttaneet järjestöille merkittävän määrän ylimääräistä työtä, joka on pois kohtaavasta työstä.
– Järjestöiltä peräänkuulutetaan toiminnan tehostamista ja hallinnon karsimista. Samaan aikaan leikkaukset toteutetaan holtittomasti tavalla, joka pakottaa järjestöt käyttämään valtavasti aikaa pahimpiin skenaarioihin varautumiseen, Jämsä sanoo tiedotteessa.
Sateenkaariperheet täyttää ensi vuonna 30 vuotta.