Saksalaislehti: Trump yrittänyt ostaa koronarokotteen yksinoikeudella Yhdysvaltoihin

Trump on lehden mukaan vaatinut rokotetta kehitettäväksi vain Yhdysvaltojen käyttöön. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Saksalaislehti Welt Am Sonntag kertoo, että Valkoinen talo olisi presidentti Donald Trumpin johdolla pyrkinyt ostamaan yksinoikeudet koronavirusrokotteeseen.

Nimettömien saksalaisten hallituslähteiden mukaan Valkoisen talon väitetään tarjonneen saksalaiselle CureVac -lääkeyhtiölle huikean summan, jos yhtiö siirtyy kehittämään koronavirusrokotettaan Yhdysvaltoihin. Ongelmallisen asiasta tekee etenkin se, että Trump on lehden mukaan vaatinut rokotetta kehitettäväksi vain Yhdysvaltojen käyttöön.

Saksan sisäministeri Horst Seehofer vahvisti tiedon sunnuntaina lehdistötilaisuudessa.

– Ainoa, mitä voin sanoa, on se, että olen kuullut useasti tänään hallituksen virkamiehiltä, että asia on näin. Keskustelemme asiasta kriisikomitean kanssa huomenna, hän sanoi.

Saksan hallitus on pyrkinyt Welt-lehden mukaan tekemään rokotteesta paremman vastatarjouksen. Saksalaispoliitikkojen mukaan millään maalla ei tulisi olla monopolia rokotteen suhteen. Saksan talousministerin Peter Altmaierin mukaan maalla on käytössä keinoja, jolla yrityksen myynti ulkomaille voidaan tarvittaessa estää.

– Saksa ei ole ostettavissa, Altmaier sanoi ARD-kanavalle.

Lehden uutinen kirvoitti reaktioita myös muilta hermostuneilta saksalaispoliitikoilta.

– Nyt on tärkeää kansainvälinen yhteistyö, ei kansallinen itsekkyys, sivalsi konservatiivien poliitikko ja terveysvaliokunnan jäsen Erwin Rüddel.

Myös CureVac kommentoi asiaa sunnuntai-iltana uutistoimisto AFP:lle ja sanoi, että yritys ei ole myymässä mahdollista rokotetta millekään yksittäiselle maalle.

– Me haluamme luoda rokotteen koko maailmalle, sanoi CureVacin pääsijoittajiin kuuluvan Hopp Biotech Holdingin toimitusjohtaja Christof Hettich AFP:lle.

Nimetön yhdysvaltalaislähde kiistää väitteet

Uutistoimisto AFP:lle puhunut nimetön yhdysvaltalainen lähde taas väitti, että lehden julkaisema artikkeli olisi ollut "vahvasti liioiteltu". Lähteen mukaan Yhdysvallat käy sekä neuvotteluita että rahoittaa useita eri yrityksiä, jotka ovat kehittämässä rokotetta koronavirukseen.

Lähde myös kielsi, että Yhdysvallat aikoisi pitää rokotteen vain itsellään, jos sellainen valmistuu.

– Jatkamme keskusteluita yritysten kanssa, jotka sanovat olevansa kykeneviä auttamaan. Ja jokainen löydetty ratkaisu jaetaan muun maailman kanssa, lähde vakuutteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.