Kokoomus ei aio yhtyä perussuomalaisten välikysymykseen siirtolaiskriisistä – laatii oman epäluottamuslauseen

Asiasta kertoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Kokoomus ei aio yhtyä perussuomalaisten välikysymykseen Suomen linjasta siirtolaiskriisin ehkäisemiseksi. Eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen toimintaa Kreikan ja Turkin kiistassa, mutta katsoo asiaa monelta osin eri lähtökohdista kuin perussuomalaiset.

Kokoomus laatiikin epäluottamuslauseen hallituksen ulko- ja EU-politiikan linjan epäselvyydestä Kreikan rajatilanteessa ja sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) toiminnasta. Asiasta kertoi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Perussuomalaiset aikoo jättää välikysymyksen hallituksen vastattavaksi ja on pyytänyt muita oppositiopuolueita liittymään siihen.

– Kävimme huolellisesti läpi tekstin, ja se pitää sisällään linjauksia, joita emme pysty allekirjoittamaan. Oman epäluottamuslauseen kautta kokoomus käy oman taistelunsa omista lähtökohdistaan, Orpo sanoi.

Perussuomalaiset haluavat tietää, miten hallitus toimii kotimaassa ja EU:ssa. Lisäksi vaaditaan tarkennusta siihen, miten Suomi tukee Kreikkaa. Perussuomalaisten mukaan hallituksen linja on ollut ristiriitainen.

"Hallituksen puheet erilaisia Brysselissä kuin eduskunnan edessä"

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoi, että perussuomalaisten linjauksissa esimerkiksi sisärajatarkastusten palauttamiskysymykset ovat ongelmallisia.

– Ne ovat suoraan työttömyyttä Suomessa lisääviä.

Kokoomus yhtyy kuitenkin perussuomalaisten kritiikkiin hallituksen linjasta ja toiminnasta.

– Puheet ovat olleet selkeästi erilaisia Brysselissä kuin täällä eduskunnan edessä. Lisäksi hallituksen ministereiden puheet ovat ristiriidassa keskenään jopa eduskuntasalissa, Orpo sanoi.

Kokoomuksen mielestä Turkin vaikuttamisyritys Euroopan unioniin on erittäin vakava asia.

– Me haluamme, että Suomessa ollaan kansallisesti varauduttu samanlaisiin tilanteisiin ja otetaan selkeät voimakkaat kannat myös EU:ssa, joka on se taso, missä näitä asioita hoidetaan, Orpo sanoi.

Kokoomus toivoo, että valmiuslainsäädännön tarkastelussa edettäisiin parlamentaarisesti.

– Toivomme, että pääministeri lunastaa puheensa, että asiaa edistetään hallitus-oppositiorajat ylittävässä yhteistyössä, Mykkänen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.