Tauolla ollut Uber lähtee hintakilpaan ja haluaa tehdä taksikyytien käytöstä arkisemman asian

Uberilta toivotaan, että kynnys alalle tulemiseen pysyisi matalana jatkossakin. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Kyytipalvelu Uber toivoo, että kun taksiuudistuksen valuvikoja aletaan korjata, käyttöön ei otettaisi markkinan kasvua ja markkinoille pääsyä jarruttavia muutoksia.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan parhaillaan arviomuistiota, jonka pohjalta vuoden 2018 taksiuudistukseen tehdään korjauksia. Perinteistä taksialaa edustava Taksiliitto kannattaa omassa lausunnossaan verohallinnon ajatusta, että taksin tunnistaminen pitäisi tehdä helpommaksi. Se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi takseille asennettavilla erivärisillä rekisterikilvillä.

Uberin yhteiskuntasuhteiden johtaja Robert Torvelainen sanoo, että vaatimus taksien rekisterikilvistä tekisi kuljettajille hankalammaksi ajaa välillä Uber-kyytejä, välillä käyttää autoa omassa ajossa.

– Toivomme, että mahdolliset korjaustoimenpiteet eivät rajaisi kasvumahdollisuuksia ja että kynnys markkinoille tulemiselle säilyisi uudelle kuljettajalle matalana, Torvelainen sanoo STT:lle.

Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen on tässä kohtaa eri mieltä. Liiton kanta on, että laillisten autojen parempi tunnistettavuus – esimerkiksi eriväristen kilpien avulla – auttaisi poimimaan epärehelliset toimijat pois markkinoilta. Sinänsä perinteisellä taksialalla ja uusilla palveluilla ei ole Koskisen mukaan eturistiriitaa. Molempien etu olisi saada epärehelliset toimijat pois markkinoilta, olivat ne sitten täysin pimeitä ja luvattomia tai veroja ja maksuja kiertäviä laillisia yrittäjiä.

– Ei ole oleellista, onko käytössä taksamittari tai sovellus, kunhan ne tiedot saadaan verottajalle. Vastakkain ei ole uusi ja vanha markkina, vaan rehellinen ja epärehellinen, Koskinen sanoo STT:lle.

Uber lähtee hintakilpaan

Uudistuksen ja Suomen paluun myötä Uberin markkinaosuus pääkaupunkiseudulla on Torvelaisen mukaan noussut jo kaksinumeroiseen lukuun. Markkinan suurimmat toimijat ovat kuitenkin perinteiset toimijat Taksi Helsinki ja Lähitaksi .

Uberin haasteena on saada suomalaiset käyttämään sovellusta muutenkin kuin ulkomaanmatkoilla, Torvelainen sanoo.

– Laaja osa suomalaisista tietää palvelun ja käyttää sitä ulkomailla. On ehkä vähän unohtunut, että me olemme Suomessakin yksi vaihtoehto, Torvelainen sanoo.

Ylipäätään tavoitteena on tehdä taksipalvelujen käyttämisestä arkipäiväisempää.

– Meillä ollaan vielä tilanteessa, että taksipalvelujen käyttö on vielä harvinaisempaa herkkua. Haluamme herätellä, että kun on tullut uusia palveluja ja vaihtoehtoja, niin taksin käyttö voisi olla arkisempi juttu.

Taksiliiton Koskinen pitää suurempana ongelmana taksipalvelujen luotettavuutta. Tavallinen kuluttaja joutuu vapaan hinnoittelun oloissa olemaan tarkkana, ettei vastaan tulee kyytiä, joka karhuaa Katajanokan laivaterminaalin ja Helsingin rautatieaseman välisestä kyydistä 65 euroa, Koskinen kuvaa.

– Asiakas, jota kerran huijataan, on pois koko toimialalta. Hän menee sen jälkeen vaikka potkukelkalla, vaikka maassa ei olisi lunta.

Uber pyrkii omalta osaltaan kasvattamaan omaa liiketoimintaansa laskemalla maaliskuun alussa hintojaan kymmenellä prosentilla. Arvio on, että kysyntä sen myötä kasvaa niin, että kyytien määrän kasvu korvaa alennuksen vaikutuksen kuljettajien tuloihin.

–  Tämä kokemus meillä on muilta markkinoilta. Me olemme jo nyt edullinen vaihtoehto suhteessa perinteisiin toimijoihin. Tällä tätä asemaa voidaan edelleen vahvistaa, Torvelainen sanoo.

Laajentuminen maakuntiin ei vielä näköpiirissä

Uber kertoi viime kesänä, että sillä on Suomessa noin 500 kuljettajaa ja 20 000 käyttäjää. Torvelainen ei kerro nykyistä tilannetta mutta sanoo, että luvuissa on ollut sen jälkeen "tasaista kasvua" ja että pikkujoulukausi sujui Uberilla hyvin.

Torvelaisen mukaan Uberilla ei ole kerätty tietoa siitä, miten aktiivisesti kuljettajat Suomessa ajavat Uber-kyytejä. Jotkut tekevät satunnaisia vuoroja, toiset enemmän. Osa tarjoaa kyytejä myös muiden palveluiden, kuten Yangon kautta. Kynnys ryhtyä kuljettajaksi ei Suomessa ole aivan niin alhainen kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

– Skaalaa on laidasta laitaan, on täyspäiväisiä ja hyvin satunnaisia. Suomessa tarvitaan luvat ja ammattimaiset vakuutukset, joten aloituskustannukset vaikuttavat joustavuuteen, Torvelainen sanoi.

Uber toimii Suomessa ainakin toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla, eikä Torvelaisen mukaan tällä hetkellä ole konkreettisia suunnitelmia laajentaa toimintaa muualle maassa. Yhtiö aloitti Suomessa jo vuonna 2014 mutta piti 2017 noin vuoden mittaisen tauon, odotellen vuoden 2018 taksiuudistuksen voimaantuloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.