Eduskunta keskustelee Juha Mäenpään syyttämisluvasta

Juha Mäenpää kohautti sanomisillaan viime kesäkuussa. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA
STT

STT

Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) syyttämisluvasta.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen pyysi tammikuussa eduskunnalta suostumusta saada asettaa Mäenpää syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Poliisin esitutkinnan mukaan Mäenpäätä on syytä epäillä rikoksesta, sillä hän rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit eduskunnassa viime kesäkuussa pitämässään puheessa.

Toiviaisen mukaan puheenvuoro, jossa ihmisryhmiä verrataan kasveihin tai eläimiin, oli epäasiallinen, halventava ja loukkaava. Hänen mukaansa lausumat eivät nauti sananvapauden suojaa.

Syyttämisluvan pyytäminen eduskunnasta on erittäin harvinaista. Puhemies Matti Vanhasen (kesk.) mukaan vastaavia tapauksia on ollut eduskunnan historiassa vain kolme, joista tuorein tapahtui 1970-luvun lopulla. Kertaakaan eduskunta ei ole antanut syyttämiseen lupaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio arvioi tammikuussa, että ryhmä todennäköisesti estää Mäenpään syyttämisluvan antamisen.

Eduskunnan suostumukseen kansanedustajan syytteeseen asettamiseen tarvitaan vähintään viiden kuudesosan kannatus eduskunnan äänestyksessä. Perussuomalaisilla on 39 kansanedustajaa, eli puolueen eduskuntaryhmä pystyy yksin estämään suostumuksen antamisen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.