Junes Lokka sai yli 500 euron sakot kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Oulun käräjäoikeuden mukaan Junes Lokan nettiin lataamat videot kuvaavat muslimit ja maahanmuuttajat ala-arvoisina muihin ihmisiin nähden. Timo Heikkala / LEHTIKUVA
STT

STT

Oululainen kaupunginvaltuutettu Junes Lokka sai keskiviikkona sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oulun käräjäoikeuden mukaan Lokan nettiin lataamat videot kuvaavat muslimit ja maahanmuuttajat ala-arvoisina muihin ihmisiin nähden. Siten videot loukkaavat ihmisarvoa ja uskonnonvapautta, oikeus katsoo.

Tuomio koskee kahta Lokan, 41, netissä julkaisemaa videota. Toinen niistä sisältää elokuussa 2016 Helsingissä mielenosoituksen yhteydessä pidetyn englanninkielisen puheen, jossa puhuja solvaa maahanmuuttajia ja islaminuskoisia ihmisiä. Tämän videon Lokka on julkaissut useina eri kieliversioina. Toisella videolla sama puhuja esiintyy syyskuussa 2016.

– Sisältö on ollut ihmisarvoa alentavaa, solvaavaa, panettelevaa ja siihen on sisältynyt epäsuoria uhkauksia (...) joiden mukaan maahanmuuttaneet islaminuskoiset heitetään ”ulos” Suomesta ja todetaan, että tämän vastustaminen voi johtaa väkivaltaan, sanotaan tuomiossa.

Käräjäoikeuden mukaan Lokka on syyllistynyt kahteen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Oikeus tuomitsi Lokan 70 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan on 630 euroa. Koska Lokka on ollut poliisitutkinnan vuoksi vangittuna kolme päivää, oikeus alensi maksettavan sakkomäärän 61 päiväsakkoon eli 549 euroon.

Edessä vielä toiset käräjät

Junes Lokkaa vastaan on nostettu myös syytteet neljästä kunnianloukkauksesta sekä yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Näitä syytteitä ei vielä ole käsitelty oikeudessa. Lokan lisäksi syytteessä on kaksi muuta ihmistä. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet.

Viime vuoden huhtikuussa Oulun käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin toimittaja-kirjailija Johanna Vehkoon, joka käräjäoikeuden mukaan loukkasi Junes Lokan kunniaa. Vehkoo luonnehti yksityisessä Facebook-kirjoituksessaan Lokkaa muun muassa rasistiksi ja natsiksi.

Käräjäoikeuden mukaan Lokka myötävaikutti rikokseen provosoimalla, mutta Vehkoolla oli aikaa harkita kirjoitustaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut