Kuudes joukkosukupuuttoaalto ei ole kohta ehkä tulossa. Se on jo intensiivisesti ja brutaalisti meneillään.
Ajatus alkoi muutama vuosi sitten piinata helsinkiläistä Riina Nykästä, 25, entistä voimakkaammin.
– Jo pitkään oli ollut sellainen olo, että toimintani ei sovi omiin arvoihini ja siihen, mitä ymmärrän luonnon ja ilmaston tilasta. Olin monta kertaa paennut kaupungista metsään sellaista tehokkuuden kulttuuria, jota en allekirjoita, hän kuvailee.
Sitten vastaan tuli ympäristöliike Elokapina, joka oli rantautunut Suomeen Britanniasta pari vuotta aiemmin. Liikkeen arvoja ja periaatteita lukiessaan Nykänen innostui.
– Elokapina vaatii todella syviä rakennemuutoksia siihen, miten ihmiset ovat erityisesti globaalissa pohjoisessa järjestäytyneet. Allekirjoitin sen kaiken.
Noin vuosi sitten Nykänen päätti keskittyä myös metsäaktivismiin ja liittyi Metsäliikkeeseen, joka sai alkunsa Greenpeacen, Luontoliiton ja Elokapinan yhteistyöstä.
Uusia koulutettu satoja
Greenpeacen tiedottaja Mari Vaara kertoo Metsäliikkeen saaneen alkunsa noin puolitoista vuotta sitten. Tulijoita riittää: kevään 2022 jälkeen lähes 600 ihmistä on koulutettu mukaan toimintaan, ja parisataa toimii mukana aktiivisesti.
Vaara sanoo, että viitisenkymmentä ihmistä on mukana metsävahtitoiminnassa. Metsävahdit tarkkailevat erityisesti valtion mailta kartoitettuja luonnonmetsiä hakkuiden varalta.
Liikkeessä on Vaaran mukaan paljon ihmisiä, jotka ovat ryhtyneet aktivisteiksi ensimmäistä kertaa. Viime keväänä koulutuksiin osallistuneista noin puolella ei ollut aiempaa kokemusta mistään ympäristöliikkeestä tai -järjestöstä. Aktivistien ideasta syntyi myös helmikuussa julkaistu Metsäaktivistin opas, kun kävi ilmi, kuinka paljon tiedolle suojelutyöstä ja metsien käytöstä on tarvetta.
Luontoliiton metsä- ja koulutusvastaavan Reija Mikkolan mukaan melko tyypillinen tausta aktivismiin osallistumiselle on Nykäsen tavoin halu puuttua luontokatoon ja suojella ympäristöä. Joitakuita ajaa vapaaehtoistyöhön esimerkiksi se, että lähimetsä on yllättäen muuttunut hakkuuaukioksi.
Vaikka kiinnostus metsänsuojeluun on kasvanut, Mikkolan mukaan vapaaehtoistyössä näkyy korona-ajan jälki. Hän kertoo, että ihmiset eivät välttämättä sitoudu vaikkapa tapahtumiin pitkälle tulevaisuuteen, vaan päätöksiä tehdään aiempaa enemmän viime tingassa.
– Matalan kynnyksen uusien iltoja järjestetään paljon, ja niissä on ollut reilusti osallistujia. Kysymysmerkki on aina se, jäävätkö he mukaan toimintaan.
Aktivismi vaikuttaa myös näkymättömästi
Vapaaehtoisena metsäaktivistina Nykänen sanoo tavoittelevansa sekä konkreettisia että abstrakteja muutoksia. Erilaisilla tapahtumilla ja mielenilmauksilla luontokato ja ilmastonmuutos saadaan pidettyä julkisessa keskustelussa ja ihmisten mielessä, ja samalla voidaan ajaa muutoksia esimerkiksi metsäteollisuuden toimintamalleihin.
Voimakkaimmat kokemukset tulevat siitä, että onnistutaan estämään vaikkapa jokin yksittäinen hakkuu luontoarvoiltaan merkittävällä metsäalueella.
– Silloin tiettyjen elämänmuotojen koti on voitu konkreettisesti pelastaa.
Yhteiskunnallisia liikkeitä ja radikaalia demokratiaa tutkinut yliopistonlehtori Teppo Eskelinen Itä-Suomen yliopistosta sanoo aktivismin yhden muutosvoiman kumpuavan näkyvyydestä ja julkisuutta saavasta työstä, joka kehystää tietoa ja osoittaa sen yhteiskunnallisia merkityksiä. Vähemmän huomiota saa hänen mielestään se, että aktivismi on myös tasapainottava tekijä.
– Yhteiskunnassa on kaikenlaisia rakenteellisia rajoitteita sille, ettei typeriä päätöksiä voi tehdä miten vain. Jos harkitsee täysin överin toimen tekemistä, jo pelkkä ajatus siitä, että aktivistit ovat hereillä, voi vaikuttaa päätöksentekoon, hän kertoo.
Ilmiö on siis näkymätön mutta Eskelisen mukaan oleellinen. Hän sanoo, että aktivismin ja kansalaisyhteiskunnan vaikutuksia mitataan usein vain konkreettisilla saavutuksilla, vaikka rooli tasapainottajana voi olla aivan yhtä merkityksellinen.
Kaksi tarinaa kotimaan metsistä
Kansalaistoiminnalla on Eskelisen mielestä tehtävä myös tulevaisuuden visioijana.
– Aktivismiin kuuluu ajatus siitä, että maailma voisi olla toisenlainen ja että sitä voi muuttaa.
Yleisesti aktivistit vastustavat tiettyjä poliittisia voimia ja voimakkaita taloudellisia intressejä. Suomessa metsäaktivismiin liittyy Eskelisen mukaan myös laajalle levinnyt käsitys siitä, mikä metsän merkitys maassamme on.
– Suomessa metsän käytössä on banaanivaltion piirteitä eli raaka-ainevetoista bulkkitavaran vientiä ja pitkälle keskittynyttä, yksittäisten yritysten joskus öykkärimäistäkin valtaa, mitä pidetään kehittymättömien valtioiden ominaisuutena. Yhtä aikaa kuitenkin nähdään myös, että metsä on suomalaisen kansankapitalismin perusta. Erityisesti suurten ikäluokkien sukupolveen on iskostunut ajatus, että tasa-arvoinen hyvinvointivaltio ja modernisaatio ovat rakentuneet puujaloille eli puuomaisuuteen.
Vastassa on siis sekä taloudellista valtaa että laajalti jaettu käsitys siitä, mikä rooli metsällä on.
Sekä globaalia että paikallista
Ennen vapaaehtoiseksi ryhtymistä Nykänen ajatteli, että aktivistin on pakko olla rohkea, sanavalmis ja vähän pelottava. Vapaaehtoisena ollessaan hän on huomannut, että toiminnassa on mukana erilaisia ihmisiä monenlaisilta elämänpoluilta.
Samaa sanoo Greenpeacen Vaara. Ensikertalaisten joukossa on esimerkiksi 50–60-vuotiaita, ja heitä on tullut mukaan eri puolilta Suomea.
Toisaalta aktiivien joukko voisi Nykäsen mielestä olla nykyistä monimuotoisempi – vaikka toisaalta selvää on, että vapaaehtoistyö vaatii vapaa-aikaa ja muitakin resursseja, joita kaikilla ihmisillä ei ole käytettävissään.
– Esimerkiksi antirasististen toimijoiden olisi oltava keskiössä ilmastonmuutoksen vastaisissa toimissa, koska koko ilmastokriisi on luonteeltaan kolonialistinen. Ei ympäristöliike vieläkään tee riittävästi yhteistyötä kaikkien toimijoiden kanssa, Nykänen huomauttaa.
Itä-Suomen yliopiston Eskelinen sanookin suomalaisen metsäaktivismin ottaneen jo askeleita globaalin solidaarisuuden suuntaan. Esimerkiksi Elokapina järjesti aiemmin tässä kuussa protestin vastustaakseen metsäyhtiö UPM:n toimintaa Etelä-Amerikassa Uruguayssa.
Toisaalta metsäaktivismi voi olla hyvinkin paikallista. Eskelinen arvelee, että aktivismi luo kulttuurista tilaa sille, että ihmiset voivat sanoittaa suruaan itselleen tärkeiden luonnontilaisten metsien katoamisesta. Vaikka juuri aika- ja resurssisyistä aktiivisimmat vapaaehtoiset ovat yleensä nuoria opiskelijoita, "takavasemmalla" voi Eskelisen mukaan olla paljonkin ihmisiä, jotka esimerkiksi antavat rahaa aktivistien saamien sakkojen maksuun tai muulla tavoin osoittavat tukeaan.
– Tässä maassa saatetaan vielä yllättyä siitä, kuinka paljon kannattajia suojeluajattelulla onkaan modernisaatiotarinan taustalla.