Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Vantaan kaupunki aikoo juhlistaa Käärijää seinämaalauksella – väsyneen artistin toiveesta juhlia ei järjestetä maanantaina

Vantaan kaupunki aikoo juhlistaa Käärijän euroviisumenestystä muraalilla eli seinämaalauksella. Kunnianosoitukselle ei ole päätetty tarkkaa paikkaa, mutta se saatetaan sijoittaa Itä-Vantaalle, missä Jere Pöyhönen eli Käärijä on varttunut ja viettänyt paljon aikaa.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand kertoo STT:lle, että Vantaalla on paljon seinämaalauksia ympäri kaupunkia. Vantaa haluaa siksi muistaa Käärijää juuri kaupungille ominaisella taidetyylillä.

Muraali aiotaan tehdä jonkin rakennuksen ulkoseinälle. Käärijältä saatetaan Åstrandin mukaan kysyä, onko hänellä erityistoiveita taideteoksen suhteen.

Artistin toiveesta viisumenestystä ei juhlita maanantaina Vantaan päivän konsertin yhteydessä. Kaupungin tiedotteen mukaan Käärijä on tehnyt valtavan työn ja tarvitsee nyt lepoa.

– Vantaa ja koko muu Suomi haluaa juhlia Käärijää, ja yritämme etsiä sopivan ajankohdan mahdollisimman pian, tiedotteessa sanotaan.