Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Syyttäjä vaatii terrorismirikoksesta syytetylle vähintään 1,5 vuoden vankeutta – syyttäjän mukaan mies kouluttautui lähteäkseen terroristiseksi taistelijaksi Syyriaan tai Länsi-Afrikkaan

Syyttäjä vaatii terrorismirikoksesta syytetylle miehelle vähintään puolentoista vuoden vankeustuomiota.

Parikymppistä Suomessa asuvaa espanjalaismiestä syytetään kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten. Asian käsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa torstaina.

Syyttäjän mukaan mies oli hankkinut tietoverkon välityksellä terroristisiin rikoksiin kannustavia tietoja ja aineistoja, joita islamistiset terroristijärjestöt olivat tuottaneet. Aineistot liittyivät syyttäjän mukaan esimerkiksi ampuma- ja teräaseiden tappavaan käyttöön ihmisiä vastaan, räjähdysaineiden omatoimiseen valmistamiseen sekä ihmisten salamurhaamiseen. Mies oli myös harjoitellut rynnäkkökiväärityyppisellä muovikuula-aseella ampumista maastossa ja rakennusten sisällä sekä aseen kuljettamista autossaan, syyttäjä sanoi.

Syyttäjän mukaan miehen kouluttautumistoimet ja yhteydenpito terroristijärjestöjä tukeviin tahoihin osoittavat, että mies oli päättänyt tehdä tai valmistella yhden tai useamman terrorismirikoksen.

– Kouluttautumisen aikana (syytetty) on etsinyt yhteyksiä ja ollut yhteydessä islamistisia terroristijärjestöjä kannattaviin ja niiden toimintaa tukevaa materiaalia jakaviin tahoihin sekä suunnitellut osallistumista terroristisena taistelijana jihadiin Syyriassa tai Länsi-Afrikassa. (Syytetyllä) ei ole ollut mitään tutkimustarkoituksiin liittyvää taikka muuta laillista perustetta edellä mainitulle kouluttautumiselle, syyttäjä sanoi haastehakemuksessaan.

Miehen puolustus myöntää yhteydenpidon, mutta kiistää rikoksen

Poliisi otti espanjalaismiehen kiinni joulukuussa. Rikosepäily tuli ilmi Helsingin poliisilaitoksella tutkitun toisen rikosepäilyn yhteydessä.

Mies kiistää syytteen. Miehen kirjallisessa vastauksessa käräjäoikeudelle myönnetään, että hän oli hankkinut varsin laajalti aineistoa, jota voidaan pitää ääri-islamistisena. Hän kuitenkin kiistää perehtyneensä läheskään kaikkeen siitä.

Mies myöntää myös käyneensä ammuskelemassa ulkona muovikuula-aseella mutta kiistää, että olisi tehnyt sitä taistelunomaisissa tilanteissa tai että olisi harjoitellut rynnäkkökiväärin kaltaisen aseen kuljettamista autossa.

Vastauksen mukaan mies oli yhteydessä ääri-islamistisia ajatuksia kannattaviin tahoihin, koska aihepiiri kiinnosti häntä.

– Päämieheni kiistää, että tarkoituksena olisi ollut osallistua terroristisena taistelijana jihadiin Syyriassa tai Länsi-Afrikassa. -- Päämieheni on riidattomasti ollut kiinnostunut ääri-islamilaisesta ajattelusta ja on kerännyt aineistoa sekä viestitellyt aiheesta. Kyseenalaisen aineiston hallussapito ja islamisteja tukevat kannanotot eivät vielä sellaisenaan täytä (syytteessä olevan rikoksen) tunnusmerkistöä, miehen asianajaja Joonia Streng kirjoittaa vastauksessa.

Kouluttautumisesta terrorismirikoksen tekemistä varten tuomitaan sakkoja tai enintään kolme vuotta vankeutta. Käräjäoikeus on varannut syytteen käsittelyyn kolme päivää.