Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

HS: Suomen Nato-jäsenyyden käsitteleminen siirtymässä mahdollisesti jälleen Turkin parlamentissa

Suomen Nato-jäsenyyden käsitteleminen on mahdollisesti siirtymässä jälleen Turkin parlamentissa, Helsingin Sanomat uutisoi jälleen.

– Todennäköisyys (Suomen ratifioinnin käsittelylle tänään) on 0,0001 prosenttia, viranomaislähde sanoo HS:n tulkille.

Lähteen mukaan jäsenyyden käsittely olisi lykkääntymässä lauantaille tai ensi maanantaille.

Turkin parlamentin istunto on parhaillaan käynnissä. Ilta-Sanomien Turkista raportoivan toimittajan tietojen mukaan Suomen Nato-jäsenyyden pitäisi olla esillä kello 16 Suomen aikaa. Suomen Nato-jäsenyys on Turkin parlamentin asialistalla kohdissa kolme, neljä ja kahdeksan. HS:n lähteen mukaan näihin kohtiin ehtiminen torstain istunnon aikana on kuitenkin epätodennäköistä.

Asian käsitteleminen ei ole täysin poissuljettua.

Myös eilen Suomessa odoteltiin Nato-jäsenyyden ratifiointia, kun tieto asian käsittelyn lykkääntymisestä ilmeni. HS:n mukaan turkkilaiset kansanedustajat eivät itsekään tiedä, mitä parlamentin istunnoissa milloinkin on tarkoitus käsitellä.