Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

14 tunnin yöllisten neuvottelujen jälkeen EU:ssa päästiin sopuun – bioenergia on jatkossakin sallittua

EU:n jäsenvaltiot ja parlamentti ovat päässeet sopuun suunnitelmasta lähes kaksinkertaistaa uusiutuvien energialähteiden osuus jäsenmaiden kulutuksesta vuoteen 2030 mennessä.

Alustavan sopimuksen mukaan uusiutuvien energialähteiden osuus nostettaisiin 42,5 prosenttiin nykyisestä 22 prosentista, kertoo uutistoimisto AFP.

Neuvottelutulos syntyi yli 14 tunnin yöllisten neuvottelujen jälkeen, kertoo europarlamentaarikko ja ympäristövaliokunnan pääneuvottelija Nils Torvalds (r.) tiedotteessa.

Valmisteluvaiheessa Suomessa heräsi huoli siitä, miten jatkossa suhtaudutaan esimerkiksi metsänharvennuksesta syntyvään pienpuuhun, joka ei kelpaa teollisuuden käyttöön.

Torvaldsin mukaan kaikki bioenergia on jatkossakin sallittua.

Hänen mukaansa on myös Suomen oman ilmastoneutraaliustavoitteen kannalta tärkeää, että neuvottelutulos mahdollistaa kestävän bioenergian laskemisen uusiutuvaksi energiaksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) katsoo tiedotteessaan, että syntynyt alustava yhteisymmärrys on pitkälti Suomen kantojen mukainen.

Metsähaketta ei rajoitettaisi Euroopan parlamentin esittämällä tavalla, vaan sen käyttö säilyisi jatkossakin osana uusiutuvan energian keinovalikoimaa, kunhan kestävyyskriteerien täyttyminen osoitetaan.

Niinistö: Energiapoltolle reunaehtoja

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr.) sanoo tviitissään, että puun energiapoltolle määritellään useita reunaehtoja, mutta energiapoltolle ei aseteta kattoa.

– Ei saa edistää puuenergiaa, joka tulee vanhoista metsistä, hakkuissa pitää varmistaa lahopuun ja kuolleen puun määrän ympäristökestävyys, avohakkuiden mittaluokkaa säänneltävä, Niinistö luettelee.

Niinistö kertoo olleensa mukana neuvotteluissa vihreiden ryhmän edustajana.

Teollisuuden käyttöön kelpaavalle puulle ei saisi myöntää suoraa tukea energiakäytössä, kertoo TEM.

Energia-alan etujärjestö Energiateollisuus ry luonnehtii sopua kokonaisuutena kohtalaiseksi.

– Bioenergian kestävyyskriteerien osalta järki tuntui voittavan, eikä pahimpia prosessin aikana esitettyjä muutoksia bioenergian kestävyyskriteereihin viety läpi, sanoo Energiateollisuus ry:n asiantuntija Karoliina Muukkonen tiedotteessa.

Suomelle noin 60 prosentin tavoite?

Tavoite nostaa uusiutuvien osuus 42,5 prosenttiin on kompromissi, sillä Euroopan parlamentti ja komissio olisivat toivoneet suurempaa osuutta ja jäsenmaat pienempää.

TEMin mukaan 42,5 prosentin tavoite edellyttäisi Suomelta noin 60 prosentin tasoa.

– Kyse ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa sitovasta jäsenmaakohtaisesta tavoitteesta, ja Suomi asettaa kansallisen tavoitteensa myöhemmin, tiedotteessa kirjoitetaan.

EU-tason edellinen tavoite vuodelle 2030 oli asetettu 32 prosenttiin.

Euroopan parlamentin ja EU:n jäsenvaltioita edustavan neuvoston on vielä virallisesti hyväksyttävä saavutettu yhteisymmärrys.

Direktiivin päivityksen taustalla on EU:n ilmastopaketti, jolla tähdätään unionin kasvihuonepäästöjen vähentämiseen 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

EU pyrkii muuttumaan hiilineutraaliksi ja vähentämään riippuvuuttaan venäläisistä fossiilisista polttoaineista.