Iltalehden saamien tietojen mukaan Suomen valtionjohto odottaa, että Turkin parlamentti ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden tänään tiistaina tai huomenna keskiviikkona. Lehti perustaa tietonsa ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteiltä saamiinsa tietoihin.
Unkarin parlamentti äänesti Nato-jäsenyyden ratifioinnin puolesta maanantaina, eli Turkki on ainoa jäljellä oleva Naton jäsenmaa, jonka ratifointi Suomelta enää puuttuu. Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunta hyväksyi Suomen jäsenyyden jo viime viikon torstaina.
STT uutisoi eilen turkkilaiseen parlamenttilähteeseen nojaten, että Turkin parlamentti saattaa äänestää asiasta tämän viikon keskiviikkona tai torstaina.
Yle puolestaan kertoo diplomaattilähteen todenneen, että todennäköisin ajankohta ratifioinnille on tämän viikon keskiviikkona.
Suomen kanssa samaan aikaan Nato-jäsenyyttä hakeneen Ruotsin ratifiointien aikataulu on vielä auki.
Suomesta tulee virallisesti Naton jäsen sen jälkeen, kun kaikki Naton jäsenvaltiot ovat hyväksyneet liittymisen, Suomi on saanut Naton pääsihteeriltä kutsun liittyä Natoon ja Suomen liittymiskirja Pohjois-Atlantin sopimukseen on talletettu Yhdysvaltain hallituksen huostaan.