Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Junalakko on tuonut selvästi lisää matkustajia busseihin – "Yksittäisille vuoroille" voinut olla enemmän tulijoita kuin bussiin on mahtunut

Toista päivää tiistaina jatkunut veturinkuljettajien lakko on tuonut Suomessa selvästi lisää matkustajia busseihin.

– Linja-autoissa on nyt selvästi enemmän matkustajia, kysyntä on kasvanut. Bussivuoroja on lisätty jonkin verran ruuhkaisimmille yhteysväleille. Sellainen on etenkin Helsinki–Tampere-väli, osin myös väli Helsinki–Turku, kertoi Matkahuollon matkustaja- ja liikennöitsijäpalvelujen johtaja Anu Pekurinen STT:lle tiistaina.

Hänen mukaansa kukin liikennöitsijä päättää itse, lisääkö bussivuoroja.

– Jos muutoksia tulee, ne päivitetään tuonne meille Matkahuollon aikataulupalveluun.

Helsingin seudun liikenteen (HSL) viestinnästä kerrottiin, että "yksittäisille bussivuoroille" on saattanut olla enemmän tulijoita kuin bussiin on mahtunut.

– Näin kaikki matkustajat eivät ole välttämättä päässeet kyytiin siihen ensimmäiseen vuoroon. HSL:n bussiliikenteessä matkustajamäärät ovat kasvaneet niillä linjoilla, jotka tulevat juna-asemien läheisyyteen, kertoi HSL:n viestinnän päivystäjä Joona Packalén.

Matkahuollon Pekurisen tietoon ei ollut tiistaihin mennessä tullut, että bussit olisivat jossain olleet niin täynnä, ettei kaikkia halukkaita olisi voitu ottaa kyytiin.

– Mutta voisi olettaa, että näin on saattanut jossain käydä.

Pulmia ulkomaanlennoilla saapuvilla

Finnairin kotimaanlennoilla tai HSL:n pääkaupunkiseudun metro- ja ratikkalinjoilla ei ruuhkia ole junalakon alkupäivinä ilmennyt.

Finnairista kerrottiin tiistaina STT:lle, että yhtiö oli vaihtanut yhden Helsingistä Ouluun suunnanneen lentovuoron koneen normaalia isompaan lippujen kysynnän vuoksi.

HSL:n mukaan ihmiset ovat valtaosin tienneet junaliikenteen lakosta ja osanneet varautua matkustamisen muutoksiin.

– Ongelmia on ollut vain Helsinki-Vantaan lentokentälle ulkomailta saapuneiden parissa. Kun matkustajia on saapunut lentokoneilla Suomeen, HSL:n henkilökuntaa on ollut ohjaamassa heitä lähi- ja kaukoliikenteen busseihin.

Osa bussilipuista myydään suoraan autoista pysäkillä, osan matkustajat hankkivat nettipalvelun kautta.

– Liikennöitsijät päättävät itse myös siitä, jätetäänkö osa bussivuoron lipuista myytäväksi vasta autossa, vai ovatko vuoron kaikki liput saatavissa netin kautta, Matkahuollon Pekurinen lisäsi.

Hän arvioi, että vilkkaimman matkustuksen ajankohdat osuvat lakonkin aikana samoille päiville kuin normaalissa matkustustilanteessa.

– Vilkkaita ovat yleensä sunnuntai-ilta, maanantaiaamu ja perjantain iltapäivä.

Lakon alettua on uutisoitu, että bussipuolen tai henkilöautoliikenteen ruuhkat eivät ole nousseet niin suuriksi kuin pahimmillaan oletettiin.

– On mahdollista, että tuo kertoo siitä että osa ihmisistä on nyt jäänyt suosiolla etätöihin. Mutta tästä Matkahuollolla ei ole faktatietoa, Pekurinen sanoi.