Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Vaalijännitys tiivistyy, sillä ennakkoäänestys alkaa huomenna

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna keskiviikkona. Ennakkoon voi äänestää viikon ajan eli ensi viikon tiistaihin saakka. Ulkomailla äänestysaika on hieman lyhyempi.

Suomessa on kaikkiaan noin 950 ennakkoäänestyspaikkaa, yleensä kirjastoissa, kauppakeskuksissa tai kunnantaloilla. Ulkomailla ennakkoäänestyspaikkoja on 86 eri valtiossa yhteensä yli 200. Ennakkoon äänestävän tulee todistaa henkilöllisyytensä. Etukäteen saapunutta äänioikeusilmoitusta ei välttämättä tarvita mukaan.

Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat vaihtelevat, joten ne kannattaa tarkistaa paikkakohtaisesti. Ennakkoon voi äänestää missä tahansa. Mikäli äänestäjällä on merkittäviä liikkumisvaikeuksia, hän voi äänestää ennakkoon kotonaan. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava viimeistään tänään.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. päivä huhtikuuta. Tuolloin äänestyspaikkoja on runsaat 1 800.

Kaikkiaan äänioikeutettuja on noin 4,5 miljoonaa.

Ennakkoäänestys on suosittua

Edellisissä eduskuntavaaleissa neljä vuotta sitten Suomessa asuvien Suomen kansalaisten äänestysprosentti oli noin 72. Manner-Suomessa korkein äänestysprosentti oli Helsingin vaalipiirissä ja matalin Savo-Karjalan vaalipiirissä. Manner-Suomen kunnista matalin äänestysprosentti oli Hyrynsalmella ja korkein Luodossa. Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin.

Ennakkoon äänestämisen suosio oli edellisissä, vuoden 2019 vaaleissa korkea, sillä Tilastokeskuksen ilmoittama ennakkoäänestysprosentti oli noin 51. Ennakkoäänestysprosentti saadaan laskemalla ennakkoon äänestäneiden osuus äänestäneistä.

Osuus on ollut kasvussa viimeisimmissä eduskuntavaaleissa, sillä vuonna 2015 ennakkoäänestysprosentti oli noin 46 ja sitä edeltävissä 45.

Yleisesti ottaen äänestysaktiivisuus kasvaa iän sekä koulutus- ja tulotasojen nousun myötä.

Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit vetoavat vaalirauhan puolesta ja korostavat jokaisen vapaata oikeutta kannattaa ja äänestää haluamaansa ehdokasta ja jokaisen oikeutta asettua ehdolle.

– Emme hyväksy minkäänlaista ehdokkaisiin kohdistuvaa väkivaltaa, uhkailua tai painostamista, epäasiallista viestintää tai valheellisten tietojen levittämistä. Ilkivalta yhtä puoluetta vastaan on hyökkäys kaikkia puolueita vastaan, puoluesihteerit lausuvat yhteisessä kannanotossaan.