Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Jopa 9 000:ta Amazonin työntekijää uhkaa irtisanominen – jo 18 000 irtisanottu tänä vuonna

Yhdysvaltalaisen verkkokauppa- ja internetjätti Amazonin toimitusjohtaja Andy Jassyn mukaan yhtiö kaavailee taas tuhansia työntekijöitä koskevia irtisanomisia.

Jassy kertoo uutistoimisto AFP:n mukaan suunnittelevansa 9 000 Amazonin työntekijän irtisanomista. Yhtiö on jo irtisanonut 18 000 työntekijäänsä tänä vuonna.

Jassy sanoo henkilöstölle lähetetyssä muistiossa syyksi epävarman taloudellisen tilanteen, minkä vuoksi yhtiö pyrkii vähentämään kulujaan.

Noin 27 000 ilmoitettua irtisanomista koskee kuitenkin vain pientä osaa yhtiön työvoimasta. Kaikkiaan Amazonin palveluksessa on maailmanlaajuisesti yli 1,5 miljoonaa ihmistä.

Liikevaihto kasvoi koronan aikana

Amazonin verkkokaupan liikevaihto kasvoi koronaepidemian aikana, kun ihmiset tilasivat aiempaa enemmän internetin kautta tuotteitaan. Koronaepidemian aiheuttaman kasvun seurauksena yhtiö myös palkkasi paljon uutta työvoimaa.

Maanantaina julki tulleet irtisanomiset koskevat pääsääntöisesti yhtiön palvelinliiketoimintaa, henkilöstöhallintoa, markkinointia sekä Twitch-videostriimausalustaa.

Muutkin suuret teknologiayritykset, kuten Googlen emoyhtiö Alphabet sekä Facebookia ja Instagramia pyörittävä Meta ovat ilmoittaneet tänä vuonna mittavista irtisanomisista. Metan irtisanomiset ovat vastanneet lähes neljännestä yhtiön kaikista työntekijöistä.