Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Punaisen Ristin mukaan järjestön kaksi siepattua työntekijää on vapautettu Malissa

Länsi-Afrikan Malissa maaliskuun alussa siepatut kaksi Punaisen Ristin työntekijää on vapautettu, avustusjärjestö kertoo. Työntekijät vapautettiin sunnuntaina illalla, järjestön Malin-haara tiedotti Twitterissä.

– Kollegamme ovat hyvässä kunnossa ja heidät on vapautettu vahingoittumattomina ilman ehtoja. Kiitämme kaikkia, jotka osallistuivat heidän vapauttamiseensa, järjestön lausunnossa sanottiin.

Työntekijät siepattiin 4. maaliskuuta Gaon ja Kidalin kaupunkien välillä Malin koillisosassa. Malin turvallisuustilanne on ollut heikko vuodesta 2012 lähtien, ja malilaisten sekä ulkomaalaisten sieppaukset ovat yleisiä.

Maan pohjoisosia piinaavat jihadistien ja separatistien kapinaliikkeet. Levottomuudet ovat levinneet myös naapurimaihin Nigeriin ja Burkina Fasoon.