Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Tukes: Vantaan parveketurmasta ollut ennenaikaisia tulkintoja julkisuudessa – parvekkeen kaiderakenteiden testaukset ovat vielä kesken

Vantaan Tikkurilan parveketurmasta on ollut ennenaikaisia tulkintoja julkisuudessa, sanoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

Ihminen kuoli pudottuaan kerrostalon seitsemännestä kerroksesta, kun parvekkeen lasinen kaiderakenne petti. Turma tapahtui aamuyöllä 2. maaliskuuta.

Tukesin mukaan parvekkeen kaiderakenteiden testaukset ovat kesken, ja niiden vaatimuksenmukaisuudesta voidaan kertoa tarkemmin vasta testausten valmistuttua. Tukes odottaa tulosten valmistuvan maaliskuun loppuun mennessä.

Aiemmin tällä viikolla Iltalehti uutisoi Tukesilta saamiinsa tietoihin viitaten, että Tikkurilassa pettänyt parvekekaide ei ollut lainmukainen.

Tukesin ylitarkastaja Petri Kulmala kertoo STT:lle, että vielä ei tiedetä, oliko kaiderakenne vaatimusten mukainen eli lainmukainen.

Kulmalan mukaan rakennus ei ole täyttänyt maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksia, jos siellä on tapahtunut tapaturmainen putoaminen, joka on johtunut rakennuksen osan pettämisestä. Sen sijaan vielä ei Kulmalan mukaan pystytä sanomaan, oliko Tikkurilassa pettänyt parvekekaide vaatimusten mukainen.

– Siihen saadaan kyllä tieto näiden selvitysten myötä, Kulmala sanoo.

Parveketurman tutkinnasta vastaa poliisi. Asiassa ei epäillä rikosta, vaan tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.

Rakennustuotteita valvovan Tukesin roolina on selvittää kaiderakenteiden osuus tapahtumiin. Tukes ei valvo rakentamista tai rakennusten suunnittelua.

Kaiderakenne syynätään tarkkaan

Tukesin selvityksissä tutkitaan, täyttääkö parvekkeen kaiderakenne sitä koskevat vaatimukset.

– Kaiteen rakennesuunnitelmista teetetään vertailulaskelma, jonka tarkoituksena on selvittää, onko kaiderakenne suunniteltu tuotetta koskevien laskentamenetelmien ja ohjeiden mukaisesti, Kulmala kertoo tiedotteessa.

– Mallinnuksen avulla selvitetään, miten kyseinen kaiderakenne kestää kuormia ja mikä lasin paksuuden pitäisi olla, jotta se täyttää kyseisessä kohteessa sille asetetut vaatimukset.

Lisäksi vastaavan tyyppiselle alumiinilasikaiteelle tehdään testauslaboratoriossa iskunkestävyyskoe. Siinä tarkastellaan näytteiksi otettujen lasien kestävyyttä ja lasien kiinnitystä alumiinikaiderunkoon.

Lehtitietojen mukaan onnettomuudessa kuollut oli nuori nainen. Helsingin Sanomien mukaan nainen asui kyseisessä kerrostalossa, mutta ei pudonnut oman asuntonsa, vaan ystävänsä asunnon parvekkeelta.

Kerrostalo, jossa onnettomuus tapahtui, on valmistunut lokakuussa 2020. Poliisi ja rakennusvalvonta laittoivat parvekkeet käyttökieltoon onnettomuuden jälkeen.