Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Poliisi epäilee, että Ylöjärvellä ammuttiin useita laukauksia – viisi ihmistä otettu kiinni

Poliisi tutkii Pirkanmaalla Ylöjärven maanantaista ampumatilannetta muun muassa tapon yrityksinä, kertoo Sisä-Suomen poliisi.

Ylöjärven keskustan tuntumassa Siukolantiellä sijaitsevan kerrostalon pihalla ammuttiin poliisin epäilyn mukaan useita laukauksia. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli maanantaina myöhään iltapäivällä ennen puolta kuutta. Kaikki osalliset olivat poistuneet, kun poliisi ehti paikalle.

Poliisi perustaa kertomansa silminnäkijähavaintoihin sekä ampumapaikan tekniseen tutkintaan.

Maanantai-illan sekä tiistain vastaisen yön välillä poliisi on ottanut ampumisten vuoksi viisi ihmistä kiinni eri puolilta Pirkanmaata, ja heidän osuuttaan tapahtumien kulkuun selvitetään. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että selvittää yhä myös sitä, haavoittuiko joku ampumisessa.

Silminnäkijähavaintoja pyydetään

Tapon yritysten lisäksi poliisi tutkii kokonaisuutta ampuma-aserikoksina sekä vaaran aiheuttamisena.

Poliisi kertoi maanantaina epäilevänsä, että kyse oli useamman ihmisen välienselvittelystä. Mahdollisia silminnäkijähavaintoja poliisi pyytää ilmoittamaan puhelimitse numeroon 0295 445 317 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.