Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Kahdelle vaaditaan pitkää vankeustuomiota Valkeakosken ampumisesta – syyttäjä: 20-vuotias mies tappoi uhrinsa haulikolla ampumalla

Valkeakosken viime lokakuun ampumisesta vaaditaan kahdelle miehelle vuosien vankeustuomioita.

Syyttäjä vaatii 20-vuotiaalle miehelle ainakin 10 vuoden vankeutta muun muassa taposta ja tapon yrityksistä. Lisäksi 60-vuotiaalle miehelle vaaditaan ainakin viiden vuoden vankeutta kahdesta tapon yrityksestä.

Ampuminen tapahtui rekkalevikkeellä Valkeakosken Niementiellä maanantai-iltana 31. lokakuuta. Poliisi on aiemmin sanonut, että kyse oli kahden ryhmän välienselvittelystä.

Poliisin mukaan ryhmät olivat sopineet tapaamisen, johon olivat menneet autoilla. Toisessa autossa oli kaksi ja toisessa viisi ihmistä. Poliisin mukaan kahden hengen ryhmästä ammuttiin kohti viiden hengen ryhmää.

Ampumisessa kuoli 1990-luvulla syntynyt mies. Toinen mies haavoittui, ja hänet vietiin sairaalahoitoon.

20-vuotias kiistää kaikki syytteet

Syyttäjän mukaan 20-vuotias mies tappoi uhrinsa ampumalla tätä haulikolla vartaloon. Lisäksi miehen ampumista hauleista yksi osui toista uhria käsivarteen, haastehakemuksessa sanotaan.

Mies ampui syyttäjän mukaan myös kohti autoa, jonka takana oli suojautuneena kolme miestä.

20-vuotias kiistää kaikki syytteet kirjallisessa vastauksessaan oikeudelle. Hän myöntää kyllä ampuneensa, mutta hänen mukaansa kyseessä oli hätävarjelutilanne. Hän sanoo myös ampuneensa varoituslaukauksen auton eturenkaaseen.

Syyttäjä: Luoti osui kännykkään uhrin taskussa

Syyttäjä katsoo, että 60-vuotias mies yritti tappaa kaksi miestä ampumalla heitä revolverilla. Syyttäjän mukaan miehen ampuma luoti osui uhrin takintaskussa olleeseen matkapuhelimeen, jolloin uhrille aiheutui vain pinnallinen haavauma kylkeen. Toiseen uhriin mies ei osunut, syytteessä sanotaan.

60-vuotias kiistää syytteet. Hän sanoo vastauksessaan, ettei ampunut tapahtumapaikalla laukaustakaan.

Jutussa luettiin tänään syytteet Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syytettyjä on kaikkiaan seitsemän.