Kazakstanissa entinen puolustusministeri Murat Bektanov on tuomittu 12 vuodeksi vankeuteen toimistaan vuoden 2022 mellakoinnin yhteydessä. Asiasta uutisoi torstaina maan virallinen uutistoimisto Kazinform.
Bektanov oli puolustusministeri, kun Kazakstanissa levisi mielenosoituksia polttoaineen hinnan vuoksi viime vuoden tammikuussa. Mielenosoitukset tukahdutettiin voimakeinoin, ja virallisten lukujen mukaan yli 200 ihmistä kuoli. Väkivaltaisuudet olivat pahimpia entisen neuvostotasavallan historiassa.
Bektanov pidätettiin vuosi sitten helmikuussa, ja häntä tutkittiin velvollisuuden laiminlyönnistä epäiltynä. Kazinformin mukaan sotatuomioistuin tuomitsi Bektanovin viime kuussa vallan väärinkäytöstä taistelutilanteessa.
Uutistoimisto kertoo julkisasiamiehen syyttäneen Bektanovia siitä, ettei tämä tehnyt riittävästi suojellakseen maan suurinta kaupunkia Almatya, jonne väkivaltaisuudet keskittyivät. Kazinformin mukaan asiamies sanoi Bektanovin antaneen useita laittomia määräyksiä ja kieltäytyneen lähettämästä sotilaita suojelemaan hallintorakennuksia, minkä seurauksena ihmisiä kuoli ja kaupunkeja poltettiin ja ryösteltiin.
Oikeusjutusta ei ole julkisuudessa tiedossa yksityiskohtia, sillä se on luokiteltu salaiseksi.
Mellakoiden aikaan presidentti Kasym-Zhomart Tokajev määräsi turvallisuusjoukot ampumaan mielenosoittajia ja pyysi Venäjää lähettämään joukkoja tukahduttamaan levottomuuksia.