Bangladeshissa tulipalo rohingya-vähemmistökansan asuttamassa pakolaisleirissä tuhosi noin 2 000 asuinsijaa ja jätti noin 12 000 ihmistä kodittomiksi sunnuntaina, viranomaiset kertovat.
Tulipalo syttyi iltapäivällä paikallista aikaa Kutupalongissa, joka on yksi maailman suurimmista pakolaisten asutuskeskuksista. Enimmäkseen bambukepeistä ja pressuista rakennettu leiri muuttui hetkessä liekkimereksi.
– Asuinsijani on tulen tuhoama. Myös puotini paloi. Tuli vei minulta kaiken, aivan kaiken, sanoi AFP:lle 30-vuotias rohingyamies Mamun Johar.
Tulipalo tuhosi ainakin 35 pakolaisten käyttämää moskeijaa ja 21 koulutuskeskusta. Kuolemista tai loukkaantumisista ei ollut tietoa. Tulipalo saatiin haltuun parin tunnin sisällä syttymisestä. Palon syy ei ollut sunnuntaina selvillä.
Tulipalot ovat tavanomaisia pakolaisleireissä, joissa noin miljoona rohingyapakolaista elää kurjissa oloissa. Suurin osa leirien asukkaista pakeni Myanmarin asevoimien väkivaltaa vuonna 2017.
– Jokaisessa majassa elää neljästä viiteen ihmistä perheenä, ja ainakin puolet väestöstä on naisia ja lapsia, kuvaili qatarilaismedia al-Jazeeran toimittaja Tanvir Chowdhury leirien olosuhteita.
Pahimmassa pakolaisleirin tulipalossa kaksi vuotta sitten kuoli ainakin 15 ihmistä ja 50 000 menetti asuinsijansa.
_________
Korjattu klo 13.40: al-Jazeeran toimittajan nimi on Tanvir Chowdhury, ei Chowdbury.