Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lauantaita vietetään pilvisessä pikkupakkasessa

Lauantaita vietetään Suomessa pilvisessä pikkupakkasessa suurimman osan päivästä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.

Aamulla maan eteläosissa on vielä lumisateita ja huonoa ajokeliä. Tämän jälkeen sateet kuitenkin heikkenevät ja vetäytyvät Suomesta.

– Muuten lauantaina tulee olemaan kevyitä lumikuuroja eri puolilla maata, mutta enimmäkseen luvassa on pilvistä säätä, Sinisalo sanoo.

Lämpötilat pysyttelevät Sinisalon mukaan lauantaina muutamissa pakkasasteissa koko maassa. Etelässä lämpötila voi kohota yhteen lämpöasteeseen.

Sää pysyttelee sunnuntaina pilvisenä suuressa osassa maata. Vähäiset lumisateet voivat olla yhä mahdollisia.

Pakkaset tulevat kiristymään sunnuntaina ja ensi viikon alussa. Lämpötila tulee olemaan alkuviikosta matalampi kuin tavanomaisesti maaliskuun alussa.

– Tavanomaisesti päivän ylimmät lämpötilat olisivat etelässä neljästä kuuteen pakkasastetta ja pohjoisessa noin kymmenen pakkasastetta. Kyllä alkuviikolla päästään sen alle.