Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Vastaamon tietomurrosta epäillyn 25-vuotiaan miehen vangitsemista käsitellään tänään Espoossa
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Espoossa käsitellään tänään Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta epäillyn 25-vuotiaan miehen vangitsemista. Oikeudenkäynti alkaa kymmeneltä. Keskusrikospoliisi vaatii häntä vangittavaksi muun muassa törkeästä kiristyksestä ja törkeästä tietomurrosta epäiltynä.
Epäilty Aleksanteri Kivimäki, 25, luovutettiin viime perjantaina Suomeen Ranskasta, jossa hänet otettiin kiinni kuun alussa. Kivimäki on Twitterissä kiistänyt syyllistyneensä Vastaamon tietomurtoon.
Perusturvan ostovoima kasvoi vaikka hinnat nousivat
Perusturvan ostovoima on kasvanut tämän hallituskauden aikana inflaatiosta huolimatta, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportista. Tämä johtui perusturvaetuuksien korotuksista, mutta myös olosuhteiden muutoksista, kuten maltillisesta vuokrakehityksestä.
Raportin mukaan perusturva riittää perhetyypeistä parhaiten yksinhuoltajilla. Heikoiten perusturva riittää kahden aikuisen ja kahden lapsen perheillä.
Perusturvan saajiksi lasketaan työmarkkinatuen, peruspäivärahan, takuueläkkeen sekä vähimmäismääräisten sairaus- ja vanhempainpäivärahojen sekä leskeneläkkeen saajat.
Linja-autoalalle etsitään vielä tänään sopua - lakko uhkaa keskiviikkona
Linja-autoalan työriidan sovittelu jatkuu tänään aamupäivällä. Jos osapuolet eivät pääse sopuun, alkaa linja-autohenkilökunnan lakko huomenna aamuyöllä.
Linja-autoalan lakolla voisi olla merkittäviä vaikutuksia erityisesti kaupunkien paikallisliikenteessä. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne HSL sanoo, että lakko vaikuttaisi toteutuessaan laajasti bussiliikenteeseen.
Ammattiliitto AKT:n ilmoittaman lakon olisi määrä jatkua ensi viikon perjantaihin saakka.
Ähtärin eläinpuiston hallituksen määrä päättää, palautetaanko pandat Kiinaan
Ähtärin pandojen mahdollisesta ennenaikaisesta palauttamisesta Kiinaan on määrä päättää tänään.
Ähtärin eläinpuiston hallitus on koolla myöhään iltapäivällä. Pandojen mahdollista palauttamista alettiin eläinpuiston mukaan valmistella tammikuun lopulla sen jälkeen, kun eläinpuistolle kaavailtu avustuspakettiesitys vedettiin pois valtion lisäbudjetista.
Pandakaksikko saapui Kiinasta Suomeen vuonna 2018. Pandat ovat Ähtärissä 15 vuoden vuokrasopimuksella.
Upseerit epäilevät liiton kyselyssä ammattisotilaiden riittävyyttä Nato-Suomessa
Suomalaisupseerit epäilevät ammattiliiton jäsenkyselyssä sitä, riittävätkö nykyiset ammattisotilaat tulevaisuuden Nato-Suomen tarpeisiin.
Upseeriliiton jäsenkyselyssä 81 prosenttia vastaajista oli sillä kannalla, etteivät ammattisotilaat riitä lähivuosina. Liiton mukaan tulos ei yllätä, sillä alalla kärsitään jo nykyisin henkilöstövajeesta.
Liiton mukaan Puolustusvoimat tarvitsee tuhat uutta työntekijää, joista noin puolet olisi upseereja.
Jäsenkysely tehtiin 14.–23. helmikuuta, ja siihen vastasi runsaat 1 600 upseeria. Liitossa on jäseniä kaikkiaan 6 500, eli noin 97 prosenttia Suomen upseereista.
Kaikkonen palaa tänään puolustusministeriksi vanhempainvapaaltaan
Vanhempainvapaalla ollut Antti Kaikkonen (kesk.) palaa tänään puolustusministeriksi.
Tehtävää hoitanut puolustusministeri Mikko Savola (kesk.) pyytää eroa. Ministerivaihdos tapahtuu presidentin esittelyssä Valtioneuvoston linnassa.
Ministerivaihdoksen aiheuttamat muutokset ministerien työnjakoon, sijaisuuksiin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoonpanoon käsitellään ylimääräisessä valtioneuvoston yleisistunnossa heti presidentin esittelyn jälkeen.
Kaikkonen on ollut vanhempainvapaalla noin kahden kuukauden ajan.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee Suomessa
Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vierailee tänään Suomessa.
Stoltenberg vierailee Suomessa osana Pohjoismaisen Työväenliikkeen yhteistyökomitea SAMAKin vuosikokousta, joka järjestetään tänään Helsingissä.
Tapahtumaan osallistuvat myös muun muassa pääministeri Sanna Marin (sd.), Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Störe.
Etelämantereen merijääpeite kutistui ennätyksellisen pieneksi
Etelämantereen merijääpeite kutistui todennäköisesti ennätyspieneksi viime viikolla, kertoo Yhdysvaltain lumi- ja jäätietokeskus NSIDC.
Jääpeite ei ole koskaan ollut näin pieni kuluneen 45 vuoden aikana, kun sen kokoa on seurattu satelliittimittauksilla.
Tutkijoiden mukaan merijääpeitteen pinta-ala oli viikko sitten 1,79 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 136 000 neliökilometriä vähemmän kuin vuonna 2022 mitattu aiempi ennätystulos.
NSIDC:n tutkijat painottivat, että tulos on alustava, sillä jääpeite voi sulaa vielä lisää. Virallinen tulos merijään koosta julkaistaan maaliskuun alussa. (Lähde: AFP)
Nigerian presidentinvaaleissa valtapuolueen ehdokas on kärjessä ääntenlaskun ollessa vielä kesken
Nigerian presidentinvaaleissa maata hallitsevan APC-puolueen Bola Tinubu johtaa ääntenlaskentaa, kun 36 osavaltiosta 14 äänet on saatu laskettua.
Poliittiseen keskustaan asettuva Tinubu on alustavasti napannut voiton kuudessa osavaltiossa. Keskustaoikeistolaisen pääoppositiopuolue PDP:n Atiku Abubakar vaikuttaa voittaneen viidessä osavaltiossa ja työväenpuolueen Peter Obi kolmessa.
Tinubu johtaa yli 3,8 miljoonalla äänellä, kun Abubakar on saanut 3 miljoonaa ja Obi 1,6 miljoonaa ääntä, kertoo Nigerian riippumaton kansallinen vaalilautakunta.
Presidentinvaalit voittaa ehdokas, joka saa eniten ääniä ja ainakin neljäsosan äänistä 24:ssä maan 36 osavaltiosta. (Lähde: AFP)
Fifa palkitsi Messin ja Putellasin vuoden jalkapalloilijoina
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on valinnut argentiinalaisen Lionel Messin vuoden 2022 parhaaksi miespelaajaksi ja espanjalaisen Alexia Putellasin parhaaksi naispelaajaksi.
Messi johdatti viime vuonna Argentiinan jalkapallon maailmanmestariksi. Hän voitti Fifan myöntämän vuoden parhaan miesjalkapalloilijan tittelin toista kertaa.
Putellas voitti naisten palkinnon huolimatta siitä, että oli puolet vuodesta loukkaantuneena kärsien polvivammasta.
Ennen loukkaantumistaan hän teki 11 maalia joukkueensa Barcelonan matkalla kohti Mestareiden liigan finaalia, jonka se hävisi Lyonille. (Lähde: AFP)
Ottawa Senators rökitti vierailevan Detroit Red Wingsin
Jääkiekon NHL:ssä Ottawa Senators otti 6–2-kotivoiton Detroit Red Wingsistä.
Detroit johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1–0, mutta toisen erän lopussa isännät olivat ehtineet jo 4–2-johtoon.
Ottelun pistekuningas oli Claude Giroux, joka teki yhden Ottawan maaleista ja syötti kolme.
Suomalaisista kentällä nähtiin Detroitin puolustaja Olli Määttä, joka kellotti peliaikaa yli 16 minuuttia. Ruotsalainen Magnus Hellberg vartioi Detroitin maalia Ville Husson ollessa huilivuorossa.