Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Tunnettu Isis-vaimo ei saa Britannian kansalaisuutta takaisin, päätti tuomioistuin

Britanniassa oikeus on päättänyt olla palauttamatta Britannian kansalaisuutta naiselle, joka lähti äärijärjestö Isisin riveihin Syyriaan 15-vuotiaana. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Oikeustaistelun häviäminen tarkoittaa sitä, että nyt 23-vuotias Shamima Begum joutuu jäämään vankileirille Pohjois-Syyriassa eikä voi palata Britanniaan.

Begumin asianajaja oli vaatinut, että naiselle palautettaisiin Britannian kansalaisuus, jonka sisäministeriö vei tältä kansallisen turvallisuuden nimissä vuonna 2019. Oikeus pitäytyi kuitenkin korkeimman oikeuden aiemmassa päätöksessä, jonka mukaan Begum on turvallisuusuhka ja silloisen sisäministerin Sajid Javidin päätös poistaa häneltä kansalaisuus oli laillinen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan sisäministeriö on ilmoittanut olevansa tyytyväinen keskiviikkoisesta päätöksestä.

Britannian korkein tuomioistuin oli aiemmin kieltänyt Begumia saapumasta maahan edes oikeudenkäynnin ajaksi. On myös päätetty, että Begum ei ole valtioton toisin kuin hän on sanonut, koska hän on "syntyperänsä perusteella Bangladeshin kansalainen". Begum on syntynyt ja kasvanut Britanniassa.

Vaarallinen henkilö vai lapsikaupan uhri?

Begumin tapaus on ollut hyvin seurattu siitä lähtien, kun hän karkasi Syyriaan kahden koulutoverinsa kanssa vuonna 2015. Syyriassa hänet naitettiin Isis-taistelijalle ja hän sai kolme lasta. BBC:n mukaan kaikki kolme lasta ovat sittemmin kuolleet.

Asianajajansa Samantha Knightsin mukaan Begumia voidaan pitää lapsikaupan uhrina. Isisin "päämäärätietoinen ja tehokas propagandakoneisto" suostutteli hänet Syyriaan aikuisen miehen hyväksikäytettäväksi "avioliitossa", asianajaja sanoi marraskuun kuulemisessa.

Maahanmuuttoon liittyviä valituksia käsittelevä erityinen lautakunta, jonne Begum oli valituksensa tehnyt, oli myös osittain samaa mieltä. Lautakunta lisäsi, että myös viranomaisten toimissa oli puutteita, koska he olivat antaneet Begumin matkustaa Syyriaan, kertoi brittiläinen Sky News -uutiskanava.

Tuomari Robert Jay myönsikin keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan, että kielteisestä päätöksestä huolimatta tapaus ei ollut mustavalkoinen vaan siinä oli harmaan sävyjä.

Begum sanonut katuvansa Syyriaan karkaamista

Brittiläiset toimittajat löysivät Begumin kurdien pitämältä Roj-pakolaisleiriltä vuonna 2019 Isisin "kalifaatin" kaatumisen jälkeen.

Hän antoi tuolloin brittejä raivostuttaneita haastatteluja, joissa hän puolusti Isisiä eikä osoittanut katumusta. Hän odotti kolmatta lastaan ja oli yhdeksännellä kuulla raskaana. Vauva kuitenkin kuoli leirillä keuhkokuumeeseen.

Begum kertoi ensimmäistä kertaa BBC:n haastattelussa vuonna 2021, että hän katuisi Syyriaan karkaamistaan koko ikänsä.