Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Kolmea ammuttu Tukholman ulkopuolella, Helsingborgissa räjähtänyt

Kolmea ihmistä on ammuttu Botkyrkan Fittjassa Tukholman lounaispuolella, Ruotsin poliisi kertoo. Sen mukaan kaksi uhreista on haavoittunut vakavasti ja kolmas lievästi. Kaikki kolme haavoittunutta on toimitettu sairaalahoitoon.

Ampumisessa ei haavoittunut ulkopuolisia. Poliisin mukaan haavoittuneet kolme miestä olivat todennäköisesti ampumisen kohteita.

Poliisi tutkii tapausta alustavasti murhayrityksenä ja on eristänyt tapahtumapaikan. Se selvittää myös, onko tapauksella yhteyttä muihin viimeaikaisiin ampumisiin. Ruotsissa on alkuvuodesta ammuttu lukuisia ihmisiä rikollisjengien kamppailussa.

Ketään ei ole vielä otettu kiinni tämäniltaisesta ampumisesta. Ampuminen saattoi tallentua turvakameroihin.

Poliisi sai tiedon ampumisesta Fittjan keskustassa hieman ennen iltakuutta paikallista aikaa. Useat todistajat kertoivat kuulleensa useita laukauksia.

Kukaan ei haavoittunut räjähdyksessä

Vain parikymmentä minuuttia ampumistapauksen jälkeen Helsingborgin Dalhemissa sijaitsevassa kerrostalossa räjähti. Talon sisäänkäynti ja julkisivu vaurioituivat pahoin voimakkaassa räjähdyksessä, mutta tiettävästi kukaan ei haavoittunut.

Räjähdyksen syytä ei vielä tiedetä.

Poliisi on eristänyt räjähdyspaikan. Sen mukaan on mahdollista, että talosta löytyy vielä laukeamattomia räjähteitä. Naapureita on kehotettu pysymään varmuuden vuoksi sisällä.