Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Nuoren hiehon kuljetus uuteen kotiin sai surullisen lopun – putosi kärrystä, raahautui hiekkatiellä satoja metrejä ja päätyi lopulta teuraaksi

Hartolassa tapahtui viime elokuussa surullisen lopun saanut eläinkuljetus, jossa menehtyi kahdeksan kuukautta hieho.

Hämeen poliisin tutkinnan mukaan kuljetuksen aikana hevoskuljetuskärryssä ollut 250-kiloinen eläin putosi kuljetuskärrystä tielle ja raahautui päässään olevan riimun varassa kärryn perässä satoja metrejä.

Tapausta on tutkittu nimikkeillä eläinsuojelurikos sekä eläinkuljetusrikkomus. Teoista epäillään paikallisia, noin 50- ja 60-vuotiaita miehiä.

Tapahtumasarja alkoi, kun kaksi paikallista miestä lähtivät siirtämään toisen miehen omistuksessa olevaa hiehoa 20 kilometrin päässä olevalle toiselle maatilalle. Kyseiseltä tilalta oli tarkoitus vaihtaa uusi nauta sinne vietävän hiehon tilalle.

Hevoskuljetuskärry oli lainassa kolmannelta mieheltä, jonka kertoman mukaan kärry ei ollut 10 vuotta sitten luovutushetkelläkään tieliikennekelpoinen. Se katsastettiin viimeksi vuonna 2008 ja olisi tullut katsastaa 2010. Rekisterimerkintöjen mukaan kärry oli poistettu liikennekäytöstä.

Matkaa oli kulunut noin 15 kilometriä, kun kärryn sivulla oleva kapea kulkuovi aukesi jostain syystä. Hieho putosi tielle. Eläimen päähän sidottu riimu oli jykevässä solmussa kärryn sisällä, joten eläin joutui raahautumaan hiekkatiellä kärryn perässä.

Tilanne jäi miehiltä huomaamatta ja pysäyttivät auton vasta, kun sivullinen henkilö oli havainnut tilanteen ja mennyt keskelle tietä pysäyttääkseen kuljetuksen.

Miehet saivat hiehon jaloilleen ja punnersivat sen uudelleen kärryyn.

Perillä kotitilan isäntäväki huomasi hiehon vammat eivätkä ottaneet sitä vastaan.

Kauppojen peruunnuttua miehet lähtivät kuljettamaan hiehoa takaisin lähtöpaikkaansa. Kuljetuskärryn rengas puhkesi kuitenkin hieman ennen perille pääsyä. Rengasta ei jääty tielle kuitenkaan vaihtamaan, vaan loppumatka sujui tyhjällä renkaalla ja lopuksi pelkällä vanteella.

Perille päästyään miehet teurastivat hiehon. Teurasjätteet hävitettiin, lihat paloiteltiin ja ripoteltiin pakastimiin ennen poliisin saapumista paikalle paria päivää myöhemmin.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ville Hahl toteaa tiedotteella, että määrättyjen eläinkuljetusten kärryjen katsastukselle on hyvät perusteet.

– Tässä tapauksessa ei tosin voida varmuudella sanoa, olisiko kärryn katsastus estänyt hiehon surullisen kohtalo. Sen voin kyllä varmuudella sanoa, ettei kärryn toimintavarmuutta lisää sen seisottaminen vuositolkulla pellon laidassa, puolet vuodet horsmien ja toisen puolikkaan hankien ympäröimänä. Toisaalta, paraskaan kärry ei paikkaa kärryn käyttäjän heikkoa ammattitaitoa tai huolimatonta asennetta.

Asia siirtyy poliisilta lähiaikoina syyttäjälle syyteharkintaan.