Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Järjestö: Lähes 1 700 toimittajaa on surmattu viimeisen 20 vuoden aikana

Lähes 1 700 toimittajaa on surmattu viimeisen 20 vuoden aikana, kertoo Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF).

Helmikuussa alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osaltaan johtanut uuteen kasvuun kuolemien määrässä. Tänä vuonna on surmattu 58 toimittajaa, kun taas viime vuonna työssään tapettiin 51 toimittajaa.

Vaarallisimpia maita toimittajille ovat järjestön mukaan Irak ja Syyria, joissa tapahtui yhteensä yli kolmasosa raportoiduista toimittajien surmista. Niitä seurasivat Meksiko, Filippiinit, Pakistan, Afganistan sekä Somalia. Lähes puolet toimittajien murhista tapahtui Latinalaisen Amerikan maissa.

Tällä hetkellä vaarallisin maa toimittajille Euroopassa on Venäjä, toisena on Ukraina ja kolmantena Turkki.